Vehanen: En halua jättää tätä seuraa pulaan

Loistavan alkukauden jääkiekon SM-liigassa pelannut Petri Vehanen muistuttaa, että hänen ympärillään vellovat siirtohuhut eivät vielä ole tämän omissa käsissä.

Petri Vehanen
Lukko-vahti Petri Vehanen. ( Arkistokuva )YLE

Vehanen painottaa ennen kaikkea, että 18 pisteen sarjajohdossa seilaavaa Rauman Lukkoa hän ei tule jättämään pulaan.

- Ensin täytyy seurojen jälkeen päästä sopuun. Minä en ole henkilökohtaisesti saanut vielä mitään tarjousta. Ensin pitää seurojen päästä sopuun - sitten on vielä minunkin päästävä, joten siinä on vielä kaksi muttaa, Vehanen sanoo.

- Suuri asia on, että seura löytää jonkun korvaajan, vaikka Rannan Antti siihen varmasti pystyisikin. En halua jättää tätä seuraa sellaiseen pulaan, että heillä ei olisi korvaajaa.

Vehasesta tarjouksen jättänyt KHL-seura Ak Bars Kazan tarvitsisi kipeästi uuden maalivahdin, ja Vehaselle mahdollisuus olisi varmasti taloudellisesti kannattava. Vehanen kuitenkin painottaa ennen kaikkea Lukon etua tilanteessa.

- Toivottavasti se on kaikkien kannalta hyvä yhtälö. En usko, että olen se ainoa syy, miksi Lukko voittaa tai ei voita mestaruutta. Uskon, että minulle löytyy hyvä paikkaaja. Jos seurat pääsevät sopimukseen, näistä palasista ei varmasti luovuta, Vehanen sanailee.

- Todennäköisesti se tarkoittaa sitä, että en ole pelkästään loppukautta. Mitään järkeä ei ole muuten lähteä.

Lähteet: YLE