Sananen 19.11.2009 – Kyltit kertoo kohtalomme

Nyt sen tajuaa. Suomi on täynnä kylttejä. Niitä on miljoonia. Tänä syksynä tuli vielä kolme lisää, kun rakkauden apostoli Jari Sarasvuo järjesti metsään rakkaalleen voimakyltit. Nyt ne kuulemma poistetaan, ilmeisesti luvattomina ja liian positiivisina. Niissä ei kielletty mitään ja sehän ei Suomeen istu.

Jari Sarasvuo
Maallikkosaanaaja Maasola
YLE Keski-Suomi / Marja Hyttinen

Miksi juuri Suomi on kylttien luvattu maa? Syynä täytyy olla meidän hieno puhumattomuuden kulttuurimme. Toiselle on vaikea sanoa ääneen pienimpiäkään asioita, helpompi on teetättää alumiininen kyltti vaikka se kalliiksi tuleekin. Suomen vankiloiden pajoilla painetaan pitkää päivää, jotta kylttejä saataisiin lisää maisemaan. Ja tuleehan niitä.

Suomessa jo lapsikin hahmottaa ympäristöään ja isänmaataan kylttien avulla. Se NEUVOLA – PYSÄKÖINTI EHDOTTOMASTI KIELLETTY - kyltti menee vielä äiskälle, mutta seuraavat syöpyvät jo pitkäkestoiseen muistiin taaperon elämän rakennuspuiksi. Itse muistan lapsuudesta ensimmäisenä tietenkin lähimmän muuntajan kyltin: HENGENVAARA – OLESKELU OMALLA VASTUULLA. Se on jännittävä kyltti. Vanhempana tajuaa, että kyltti oli profetiaalinen. Se on suomalaisen miehen nöyränä pitävä ohjenuora tähän elämään. Haudan viileyteen asti.

Sitten tuli tarhan kulmaan kyltti: TYHJÄKÄYNTI KIELLETTY. Itkin vuolaasti, kun tajusin miten tarhan pihalla iltaisin keinuminen loppui siihen. Jokainen lapsi muistaa myös ensimmäisen NURMIKOLLE ASTUMINEN KIELLETTY -kyltin. Sepeli olkoon leikki-ikäisen luontevin temmellyskenttä. Samalla muistaa pohtineensa miten se kyltti on saatu nurmikon keskelle astumatta sille.

Suosikkikylttejäni on muun muassa Jyväskylän Kampukselta löytyvä: VARO LAPSIA. Se stimuloi ajattelua. Eniten taas ärsyttää hyvin yleinen kyltti: ASIATON OLESKELU KIELLETTY. Minkä takia ainoastaan jonkun asian kanssa saa tulla ja oleskella. Pelkkää oleskelua ilman mitään hössötystä ja joutavan asian jauhamista ei arvosteta Suomessa yhtään. Se on alkeellista! No, tykkäsin kyllä KESKUSTELU KULJETTAJAN KANSSA KIELLETTY -kyltistä, mutta nehän poistettiin tarpeettomina busseista. Ehkä ne on siirretty Finnairin lentokoneiden ohjaamoihin.

Työpaikoilla hyväksyn kyltit: TÄÄLLÄ EMME TUPAKOI, HIRTTÄYTYMISVAARA ! ja KAADA VAROVASTI. Näistä viimeksi mainittu on usein varastettu kotioloihin työpaikan ainoan poikamiehen toimesta. Sitten se on löytynyt seinältä sängyn vierestä.

Sitten tositarina. Asuin 90-luvulla erään taloyhtiön autotallissa. Siinä taloyhtiössä oli talonmiehenä kuuskymppinen vanhapoika, joka oli varsinainen seppä. Tietäjä iän ikuinen. Kylttien teko ei todellakaan ole Suomessa vankien yksinoikeus ja hupi. Kerrostalon portaikossa oli klassisen kauniit KERJÄÄMINEN JA KAUPUSTELU KIELLETTY -kyltit, mutta ne saivat taajaan uusia kylttejä kaverikseen.

Valehtelematta tämä talonmies ja kyltti-lover rakensi melkein joka viikko jonkun uuden kyltin. Niitä oli piha niin täynnä, että jos olisi sunnuntaipäivän ratoksi käynyt lueskelemassa kaikki oikein ajatuksella, niin tunti olisi vierähtänyt. Ne olivat puisia, valkoisia ja mustalla teksti. Se harmittaa, etten valokuvannut niitä. Jokaisessa nimittäin oli vähintään yksi kirjoitusvirhe. Yleensä strategisesti kutkuttavassa paikassa tyyliin : AUTON SÄILYTYS LUMISENNA KIELLETTY tai KAKKI HÄIRITSEVÄ TOIMINTA PIHA-ALELLA KIELLETTY.

Ne kyltit rytmittivät elämää. Ne olivat pieteetillä tunnekuohussa tehtyjä uniikkeja taideteoksia. Ne kertoivat myös, että talonmies elää ja on toimintakykyinen. Jos kyltti hävisi jostain syystä, heti ilmestyi uusi – isompi.

Me olemme tottuneet siihen, että kyltti on uhkaus. Viranomaisen lausunto. Ehkä Sarasvuo valmentaa meitä nyt oikeaan suuntaan ja vielä ilmaiseksi. Kyltti voisi olla myös voimakyltti, siis voimaannuttava. Sarasvuo on vakuuttunut, että niinkin yksinkertainen asia kuin kyltti voi parantaa ja hoitaa. Kyltti voi olla kestävä tunteen ilmaus.

Siispä odotetaan uutta erää Konnunsuon vankilasta. Toivottavasti lämisköissä lukee: PUIDEN HALAAMINEN SALLITTU, OTA SIITÄ VAAN, SISÄÄN OLE HYVÄ, OLET HIENO IHMINEN, OLEMME VOITTAJIA, TIRVASEPPA TÄÄLLÄ SEITINOHUT HUMALA, TÄSSÄ ASUI RAKKAUDEN APOSTOLI. Näillä päästäisiin alkuun.

Lähteet: Maasola - maallikkosaarnaaja