Teinikarkotinta kokeillaan lahtelaisessa kauppakeskuksessa

Lahden kauppakeskus Trio kokeilee korkeataajuista ääntä lähettävää teinikarkotinta Aleksanterinkadun puoleisen sisäänkäyntinsä edustalla. Teinikarkottimeen päädyttiin, koska vartijat joutuvat puuttumaan sottaavien nuorten käytökseen useita kertoja päivässä.

Kotimaa
Trion kauppakeskuspäällikkö Terhi Heinilä ja teinikarkotin. Teinikarkotin on kaiutin, mikä lähettää korkeataajuista nuorten korvilla kuultavaa vinkunaa.YLE / Markku Lähdetluoma

Teinikarkotin on maailmalta tuttu keksintö, jota käytetään useissa eri maissa häätämään ns. väärissä paikoissa kokoontuvia nuorisojoukkoja. Tällaisia paikkoja ovat erilaiset aukiot ja kauppakeskusten edustat.

Lahdessa kauppakeskus Trio on jo muutaman viikon kokeillut teinikarkotinta Aleksanterinkadun puoleisen aukionsa edustalla. Asiakkaat ovat valittaneet nuorista, joka pitävät kovaa ääntä ja sotkevat paikkoja. Myös vartijat joutuvat puuttumaan nuorten käytökseen useita kertoja päivässä.

Mäkkärin edustalla sottapyttyjä

- Ensimmäiset tuntemukset olisi sellaiset, että jotakin pientä hyötyä siitä olisi ollut, mutta ehkä karkottimesta en puhuisi, kauppakeskuspäällikkö Terhi Heinilä kertoo Trion kokeilusta.

Hän lisää, että nuorten oleskelu aukiolla ei ole ollut aina asianmukaista. Asiakkailta on tullut paljon valituksia ja tähän käyttäytymiseen on haluttu puuttua. Nuoret kokoontuvat vanhasta muistista "mäkkärin" edustalle, vaikka nyttemmin kauppakeskuksen remontin myötä ympäristö on toisenlainen.

- Pahinta on roskaaminen ja sotkeminen. Vaikka on roska-astia viiden metrin päässä niin tuntuu, että sinne ei saa mitään papereita vietyä. Sitten on sellainen tupakanpoltto ja syljeskely. Meillä on huolto ollut ihan helisemässä tämän paikan kanssa jo kuukausikaupalla, Heinilä tuskailee.

Korkeataajuisen vinkunan sijaan käytetään usein myös klassista musiikkia nuorten loitontamisessa aukioilta.

- Kyllä ne nuoret sen havaitsee. On ollut vähän sellaista irvistelyä, pää pyörii ja ne kattelee ympärilleen, että mikä tässä oikein on.

Nuoret myös tärkeitä asiakkaita

Heinilä painottaa, että Trio ei halua nuorista eroon, vaan ongelmakäyttäytymisestä.

- Jos mulla olisi nappi mitä painamalla mä pääsisin kaikista nuorista eroon niin minä en painaisi sitä. Nehän on meille myös tärkeitä asiakkaita tosi monille liikkeille.

Heinilä kertoo, että heillä on paljon penkkejä esimerkiksi sisätiloissa ja että oleskelu sallitaan niin kauan kun se on asiallista.

- Usein nuoret tekevät sellaista esivalintaa esimerkiksi vaatekaupoissa. Sitten ne tulee uudestaan viikonloppuna vanhempien kanssa eli sen lompakon kanssa, Heinilä muistuttaa.

Lähteet: YLE Lahti / Markku Lähdetluoma

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus