Koe uusi yle.fi

Turvapaikanhakijoiden saamat avustukset puhuttivat lukijoita

Lukijoiden tunteita on lauantaina kuohuttanut sisäministeriön selvitys turvapaikkaa hakeneen perheen saamista avustuksista EU-maissa. Aamulehden julkistaman selvityksen mukaan Suomessa maksetut avustukset ovat jopa yli kaksinkertaiset verrattuna Ruotsin maksamiin avustuksiin.

Kotimaa
Turvapaikanhakijoita vastaanottokeskuksen aulassa.
Yle

Suomesta turvapaikkaa hakeva kahden aikuisen ja kolmen 10-17-vuotiaan lapsen perhe saa kuukaudessa toimeentulotukea 1 277 euroa kuukaudessa, kertoo Aamulehti. Tiedot perustuvat sisäministeriön selvitykseen.

Monen keskusteluun osallistuneen mielestä summa on iso. Nimimerkki NaSu vertaa tilannetta työttömän arkeen.

"Oon vielä melko nuori suomalainen kaveri. Jonkin verran on työtaustaa ja ammattikin. Nyt sitten työttömänä ja rahaa ei todellakaan tule eikä vuokran ja pakollisten menojen jälkeen voi kuvitellakaan että olisi varaa käydä lääkärissä ja hammashoidossa. Työkkärillä ei ole tarjota kuin palkattomia harjoitteluita ja kättelykursseja.", nimimerkki NaSu kirjoittaa.

Osa YLE Uutisten nettisivuilla uutista kommentoineista on kuitenkin sitä mieltä, että suomalaisilla on varaa auttaa huonompiosaisia.

"Haluan sanoa että turvapaikanhakijoilla on hyvä syy turvapaikan hakemiseen ja jos toisten auttamisesta ei tule HYVÄ FIILIS niin vika löytyy ihan omasta itsestään! TODELLINEN ONNI EI OLE SAAMISESSA, VAAN ANTAMISESSA!", toteaa nimimerkki Lapsiperheen kokemuksia Helsingissä ja Vantaalla.

Myös nimimerkki Adeela on auttamisen kannalla.

"Suomessa kateus on kansanluonteessa. Kateus lentäjiin, toisiinsa ja kateus jopa maahanmuuttajia kohtaan. Maahanmuuttajat tuovat oikean asenteen lähimmäiseen. Maahanmuuttajat rikastavat tätä kansaa oikeaan suuntaan! Maahanmuuttajiin menevä raha on pieni summa Suomen budjetissa."

Lähteet: YLE Uutiset