1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Hämeenlinna

Peltipäiväkoti kasataan rivakasti

Hämeenlinnan Kutalantielle rakennetaan päiväkotia suurista teräsmoduuleista. Moduulit on rakennettu kalusteita myöten valmiiksi tehtaalla Uudessakaupungissa, josta ne on kuljetettu teitä pitkin Hämeenlinnaan. Viimeiset moduulit asennettiin perjantaina.

Uuden päiväkodin viimeinen moduuli asennettin paikalleen perjantaina. Kuva: YLE / Sari Törmikoski

Kyseessä on aivan uudentyyppinen rakennustapa, jossa käytetään laivanrakennuksista tuttua tekniikkaa. Rakennustapa on nopea ja edullinen, kehuu Hämeenlinnan apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo.

Isosuon mukaan nopea ratkaisu oli tarpeen, kun päiväkotitilanne laukesi käsiin Hätilän päiväkodin ja Ahveniston päiväkodin toisen talon homeongelmien takia. Moduulirakentaminen nousi esiin tarjouskilpailun jälkeen, jossa kriteereinä olivat laatu ja hinta. Toiminnallisuus, arkkitehtuuri ja energiatalous olivat myös tärkeitä tekijöitä.

"Peltipäiväkodin" ensimmäiset moduulit tuotiin Hämeenlinnaan kuukausi sitten. Sisätiloissa ja ulkona riittää vielä töitä, mutta valmista pitäisi olla tammikuun lopulla. Hätilän varhaiskasvatuskeskuksen johtaja Merja Kaikkonen on tyytyväinen tuleviin tiloihin.

- Se näyttää erittäin hyvältä sisältä ja ulkoa. Moni on sanonut, että tulee peltipäiväkoti, mutta se on ihan normaalisti pinnoitettu, Kaikkonen toteaa.

Lapset pääsevät uusiin tiloihin helmikuussa. Kutalantien päiväkotiin tulee kuuteen ryhmään yhteensä 126 päivähoitopaikkaa ja tilat 30:lle työntekijälle.