1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Tähtihetki: Séraphine

Väärinymmärrettyjen taiteilijoiden kärsimyksistä on laadittu monet draamat, mutta Martin Provostin kuvaus 1800-luvun lopulla eläneestä Séraphinesta on niiden joukossa poikkeuksellisen hyvä. Sitä mieltä ovat sekäTarmo Poussu että Anu Silfverberg.

kulttuuri

Ranskalaisen Martin Provostin ohjaama Séraphine on arkisessa maanläheisyydessään poikkeuksellisen hieno taiteilijakuvaus, joka välttää kaikki lajityypin helmasynnit. Se ei romantisoi taiteilijan elämää eikä kohota päähenkilöään jumalaisen nerouden jalustalle. Se ei liioin kuvaa taiteen tekemistä mystisenä luomistapahtumana, vaan arkisena, jokapäiväisenä ja myös ruumiillisena työnä.

Nykyisin merkittävänä naivistimaalarina arvostettu Séraphine Louis (1864-1942) – taiteilijanimeltään Séraphine de Senlis – eli ankaran elämän pienessä Senlisin kaupungissa ansaiten niukan toimeentulonsa siivoojana ja pyykkärinä. Öisin hän maalasi kynttilänvalossa ekstaattisen värikkäitä luontokuvia, joiden merkilliset värit hän itse sekoitti luonnosta – ja teurastamolta – hankkimistaan aineksista.

Kotimaassaan seitsemällä Cesarilla – eli Ranskan Jussilla – palkitun elokuvan ehdoton keskipiste on Yolande Moreaun intensiivinen roolityö nimiosassa. Hänen tukeva vartalonsa, parkkiintuneet kätensä ja hapsottava hiuspehkonsa kertovat naisesta, joka on koko ikänsä tehnyt ankaraa ruumiillista työtä. Moreau ei esitä roolia, vaan elää siinä.

Séraphine itse ei ehtinyt juurikaan nauttia taiteensa saamasta arvostuksesta. Kymmenen viimeistä elinvuottaan hän vietti mielisairaalassa kroonisesta psykoosista kärsivänä. Luonnottoman intensiivisiä luontonäkyjä maalannut taiteilija oli astunut lopullisesti arkitodellisuutemme tuolle puolen.

Tarmo Poussu

Séraphine on viisas elokuva, jolla on myös tunteet.

Aluksi elokuva vaikuttaa kronologisuudessaan varsin perinteiseltä taiteilijakuvaukselta, mutta hienovarainen tapa jolla taiteilijan persoonaa paljastetaan, tekee siitä poikkeuksellisen. Henkilökuvan vähittäinen syventäminen pitää jännitteen voimakkaana alusta loppuun asti.

Yolande Moreaun rooli öisin maalavana työläisnaisena on fantastinen. Hänen ansiostaan taide ja köyhyys ovat tässä elokuvassa fyysisiä asioita, jotka voi haistaa, maistaa, tuntea luissaan.

Hahmosta maalataan monitasoinen ja ristiriitainen. Séraphine on rujo mutta viehättävä, nöyrä mutta itsekäs - ilmeisen nero ja myös ilmeisen hullu.

Provostin elokuvassa ei ole niin monien historiallisten elokuvien ongelmallista siisteyttä ja lavastuksen tuntua; lika on likaa, kylmyys kylmyyttä ja naisen vanhenevan kehon vaivat konkreettisia ja tosia. Elokuva ei kuitenkaan sääli eikä liioittele. Köyhä pyykkärimummo olisi helppo alistaa ylistämällä. Ohjaaja Provost katsoo kohdettaan suoraan silmiin.

Anu Silfverberg

Lue seuraavaksi