Täysillä kuplaan

Finanssikriisi lähti vyörymään runsaat kaksi vuotta sitten. Talous rämpii yhä taantumassa, mutta sijoituspuolella saa pelätä jo uuden kuplan puhkeamista.

talous

Sanotaan, että pörssikurssit ennustavat taloutta puolen vuoden tai vuoden tähtäyksellä. Jos näin todella on, niin taloudessa pitäisi jo näkyä vahvoja kasvun merkkejä. Viime maaliskuusta Helsingin pörssi on noussut keskimäärin 50 prosenttia. Samaan aikaan finanssikriisin ytimessä olleiden pankkien osakekurssit ovat moninkertaistuneet. Esimerkiksi Nordean kurssi on noussut alle kolmesta eurosta kahdeksaan.

Mitä tästä voi päätellä? Ainakin sen, että Nalle Wahlroos on mestarisijoittaja, sillä hän on ostanut tasaiseen tahtiin Nordean osakkeita myytyään sitä ennen Sampo Pankin muhkealla ylihinnalla tanskalaisille.

Sen sijaan talouden tilasta pörssikurssit eivät välttämättä kerro yhtään mitään. Maailman seuratuin osakeindeksi New Yorkin pörssin Dow Jones saavutti kaikkien aikojen ennätyksensä kaksi vuotta sitten. Samaan aikaan finanssikriisi teki jo tuhojaan sijoitusrahastoissa ja Yhdysvaltain asuntomarkkinoilla. Jos pörssikursseihin olisi ollut uskominen, talouden olisi pitänyt silloin kirmata varsinaiseen kiitolaukkaan, mutta se kääntyikin syöksykierteeseen.

Herääminen koomasta alkamassa

Suomessa yksityissijoittajat alkavat yleensä herätä koomasta, kun pörssikurssien nousu on jatkunut yli puoli vuotta. Ennen kuin ryntää suin päin markkinoille osakkeita ostamaan, kannattaa pohtia muutamaa talouden ilmiötä kuten asuntojen hintoja, korkoja työllisyyttä.

Pörssin ohella asuntomarkkinat käyvät ainakin pienten asuntojen osalta edelleen aika kuumana. Onko siinä sitten jotain ihmeellistä? Kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Vai olisiko asuntokaupassa edelleen kuplan oireita?

Miten muuten on selitettävissä, että asuntojen hinnat jatkavat nousuaan, vaikka vienti on romahtanut, talous taantuu lamakauden lukemissa, työttömyys kasvaa ja verotus kiristyy valtion velkaantumisen seurauksena? Yleensä tällaisessa ympäristössä varallisuusarvot syöksyvät alamäkeen.

Yksi kuplaa ylläpitävä tekijä on tietysti matala korkotaso. Se yhdessä valtioiden elvytyspakettien kanssa ylläpitää kysyntää, jonka taittuminen voisi pahimmillaan kääntää maailmantalouden uudestaan syöksyyn. Mutta elvytyksellä on rajansa, sillä löysä rahapolitiikka on kuplatalouden paras kasvualusta.

Mitä pidempään nollakorkopolitiikka jatkuu, sitä harhaisempi kuva asuntovelalliselle syntyy omasta maksukyvystään. Jos käy hyvin ja talous elpyy, korot nousevat ja velkataakka vastaavasti kasvaa.

Kotitaloudet luottavat tulevaan

Kotitalouksien luottamus omaan talouteen on pysynyt vahvana, vaikka kansakunnan talous sukeltaa. Itse pärjätään, vaikka naapurilla menisi heikosti. Työttömyyden kasvu ei vielä näy täydellä teholla tilastoissa, mutta tilanne voi muuttua äkisti, jos lomautukset vaihtuvat irtisanomisiin. Silloin koetellaan myös kuluttajien luottamusta.

Jotta osakemarkkinoiden ja asuntokauppiaiden optimismi olisi perusteltua, pöytään pitää pian lyödä kovia lukuja talouden todellisesta käänteestä. Tavaraviennissä pudotuksen pohja on tullitilastojen perusteella saavutettu, mutta onko kyse vain varastojen täydentämisestä vai pysyvämmästä käänteestä, sitä emme vielä tiedä.

Lama ja pankkikriisi ovat tällä kertaa, ainakin toistaiseksi, kiertäneet Suomen. Omat pankkimme ovat selvinneet talouden tyrskyistä hyvin ja valtaenemmistöllä elämä jatkuu aivan normaalisti. Mutta laajemmin katsottuna pankkikriisikään ei ole kokonaan ohi.

Hollannissa hallitus joutui vastikään antamaan miljardien eurojen lisätuen jo kertaalleen pelastetulle ABN-AMROlle. Monet muutkin europankit elävät yhä valtion tuen varassa, eikä niiden yksityistämisen aikataulua uskalla kukaan ennustaa. Eurooppalaisista jättipankeista parhaassa kunnossa on ikävä kyllä espanjalainen Banco Santander, jonka rahoilla Fernando Alonso pääsi syrjäyttämään Kimi Räikkösen Ferrarilta.

Urheilua ja taloutta yhdistää se, että molemmissa numerot ratkaisevat. Sanotaan myös, että Suomi nousi 90-luvun lamasta osittain jääkiekon maailmanmestaruuden ansiosta vuonna 1995. Täytyy toivoa yhtä hyvää menestystä ensi kevään olympialaisiin.

Mutta pelkällä kansallistunteella talous ei kasva. Lamavuosina vienti sai vauhtia markan devalvoinnista, joka sekin tuli pari vuotta liian myöhään. Euroa ei devalvoida, vaikka kuinka haluttaisiin. Ainoa vastaus dollarin heikkouteen olisi sisäinen devalvaatio eli palkkojen alennus. Finnairilla on tästä jo kokemusta.

Finnairin pilotit yrittivät saada koko yhtiön sakkaamaan ennen kuin kriisitietoisuus herätti todellisuuteen. Työnantajat toivovat samanlaista heräämistä niiltä, jotka puhuvat vielä palkankorotusten puolesta. Palkanalennuksista löytyy mallikin läheltä. Ei muuta kuin tutustumismatkalle lahden yli Tallinnaan kyselemään, miltä se tuntuu. Vielä isompia leikkauksia löytyy etelämpää Latviasta ja Liettuasta. Näissä maissa ajettiin täysillä kuplaan, eikä piitattu ajoissa valtion velkaantumisesta.

Valtioiden nopea velkaantuminen hidastaa talouskasvua myös tulevaisuudessa. Siihen ei kannata varautua omaa velkataakkaa lisäämällä, joku toinen tekee sen puolestasi.

Lähteet: Jouko Marttila, Ykkösaamun kolumnisti