1960-luvun tv-lähetyksissä oli sähköä

Vieläkö muistat ajan, kun televisiolähetykset olivat kaikki suoria? Niin olivat myös muun muassa Heikki ja Kaija-sarjan jaksot 1960-luvun alkuvuosina. Niitä varten harjoiteltiin huolella, mutta silti mustavalkoisissa puolituntisissa sattui ja tapahtui kaikenlaisia kommelluksia.

kulttuuri
Eila Roine ja Vili Auvinen Heikkinä ja KaijanaKalle Kultala

Television alkuvuosina lähetykset olivat lähes poikkeuksetta suoria. Rakastetussa tv-sarjassa Kaijaa näytellyt Eila Roine tuumii, että syynä oli yksinkertaisesti raha.

- Uskoisin, että nauhoitukset olivat kalliita. Ainakin Heikkiä ja Kaijaa tehtiin suorana alusta asti eli syksystä 1961. Nauhalle menivät vasta vuonna 1965 tapahtuneet Janne-poikamme ristiäiset. Se oli tosin suora lähetys, mutta nauhoitettiin jonkun linkin kautta niin, että jakso on yhä olemassa.

Ensimmäinen studio oli Tamvision ja se sijaitsi Tampereella Frenckellin kiinteistössä. Siellä ohjelmia tehtiin monta vuotta, kunnes TV-kakkosen myötä saatiin paremmat tilat nykyisestä TT-Frenckellistä.

Ahkeria harjoituksia

- Me harjoittelimme todella hyvin. Se oli etu verrattuna nykytekniikkaan, jossa kaikki otetaan pieninä paloina eikä juuri harjoitella. Pitkällä harjoittelulla valmistui samalla näyttelijän työ ja siihen tuli nyansseja.

Eila Roine muistelee, että Heikki ja Kaija tuli televisiosta puolen tunnin pituisina jaksoina maanantaisin. Teattereissa oli silloin näytöksiä sunnuntaisin, mutta ennen niitä harjoiteltiin aamupäivisin sarjaa varten.

- Olimme silloin studiossa kameraharjoituksissa eli harjoittelimme kameran kulkua tulevassa lähetyksessä. Tosin suora lähetys meni monta kertaa "säkällä", Eila Roine nauraa.

Sen aikaisista laitteista yksi oli oikea televisiokamera, jota tosin yleensä säädettiin samaan aikaan ulosmenevän lähetyksen kanssa. Toinen kamera oli Tamvision ja vielä Tesvisionkin aikaan teollisuuskamera. Kameroita saatiin enemmän TV-kakkosen myötä.

- Teknisiä ongelmia oli, mutta yleisöä ne eivät haitanneet. Kerran esimerkiksi yksi kamera ei toiminut, ja kun piti siirtyä viereiseen huoneeseen, toinen kamera seurasi näyttelijöitä vaihtuvissa kulisseissa. Yleisö ei siitä piitannut.

Jännitykseen tottui

Ensimmäinen televisiolähetys vuonna 1961 oli jännittävä. Eila Roine muistaa hermoilleensa niin, että "luuli kuolevansa".

- Jälkikäteen naurattaa, kun ajattelee, kuinka monella silloin edes mahtoi olla televisio. Enemmän katsojia oli täpötäydessä teatterisalissa!

Jännitykseen tottui vähitellen, mutta siitä näyttelijään jäi suoran lähetyksen hohto. Eila Roine tuumii, että se saa adrenaliinin virtaamaan ja sähköistää edelleen ihmisen.

Kommelluksia sattui, tottakai. Kerran Kaijan piti huitaista toista hernepussilla, jonka oli määrä kohtauksessa hajota. Sitä ei harjoiteltu etukäteen, ja vasta lähetyksessä tajuttiin, ettei kamera pysty ajamaan kaikkialle sinkoavia herneitä.

- Meille huidottiin lähetyksessä vimmatusti käsimerkkejä, ja niin meidän asemamme muuttuivat niin, että jäimme seisomaan paikoillemme. Ehkä siinä katsojat ajattelivat, että onpa jäykkää näyttelemistä!

Kun näyttelijät vaahtosivat

Toisessa kommelluksessa Kaijalle oli ostettu yllätyksenä pesukone. Heikki (Vili Auvinen) ja pesukonemyyjä (Olavi Ahonen) olivat harjoituksissa vain kokeilleet koneen käynnistymistä - kumpikaan ei tiennyt pesukoneista mitään.

- Lähetyksessä herrat kaatoivatkin koko paketin pulveria koneeseen. Katsoin kauhuissani sivusta, kun kone vaahtosi yhä enemmän. Miehet näyttelivät muina miehinä, vaikka alkoivat lopulta peittyä pulverivaahtoon. Kumpikaan ei tajunnut edes sammuttaa konetta! Onneksi pääsin kohtaukseen ja syöksyin sammuttamaan pesukoneen.

Ikimuistoinen oli myös tapettikohtaus, jossa Vili ja ystäväperheen mies (Veijo Pasanen) vaimoineen alkoivat tapetoida. Sitäkään ei liiemmin harjoiteltu etukäteen.

- Se oli myös aivan kuin Ohukaisesta ja Paksukaisesta. Henkilöt liukuivat ja kaatuivat liisterissä, ja me vain katsoimme avuttomina vierestä, koska joku katkaisee kätensä. Hauskaa se kuitenkin oli, Eila Roine hymyilee.

Lähteet: YLE Tampere/Päivi Solja