Minneapolis, kakkujen kaupunki?

Ravitsemustutkija Jaakko Mursu kertoo täällä elämästään tutkijavaihdossa Minneapolisissa. Maahantulohaastattelu oli tyly, mutta lupa reppumatkalaiselle kuitenkin heltisi.

Minneapolis
Näkymä Minneapolisista
MinneapolisJaakko Mursu

Saavuin perjantaina, lokakuun 30. päivä, tänne ”järvien kaupunkiin” eli Minneapolikseen jatkamaan tutkimustyötäni ravitsemuksen ja kansanterveydellisten ongelmien parissa. Työsarkaa tämän maan terveysongelmien selvittämiseksi varmasti riittää.

Blogissani aion keskittyä arkisten asioiden ihmettelyyn ja väistämättömien kommellusten esittelyyn. En siis tule rasittamaan teitä tieteellisillä tutkimusraporteilla, vaikka terveyteen liittyviin ilmiöiden esittelyyn en tuskin malta olla täysin kajoamatta.

Tyly vastaanotto

Matkustus tänne Minneapolikseen kesti kokonaisuudessaan uuvuttavat 24 tuntia. Lähdin aamulla ja kahdeksan tunnin aikaerosta johtuen olin perillä kätevästi vielä samana iltana. Yritin olla nukkumatta, jotta sopeutuisin aikaeroon mahdollisimman sujuvasti. Ilmeisesti ihan täysin en kuitenkaan onnistunut, sillä viimeisestä, parin tunnin Chigago-Minneapolis lennosta, ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Nopeasti se lento kuitenkin sujui, toisin kuin matkustus muuten.

Maahantulohaastattelu oli odotusten mukainen eli tyly. Yhden tarvittavan asiapaperin repusta kaivamiseen ei virkailijalla riittänyt kärsivallisyys, vaan han passitti minut armotta takaisin jonon perälle. Lyhyen ripityksen ja asiapapereiden löytymisen jälkeen, lupa maahansaapumiseen kuitenkin myönnettiin. Kriittisin vaihe siis läpäisty.

Asiointi hidasta

Näinä muutamina täällä vietettyinä päivinä olen yrittänyt käynnistää kiireellä niitä arjen sujumiseen liittyviä asioita, jotka samalla kiireellä päätin Suomessa hoitaa: asunto-, puhelin- ja pankkiasiat ja tyohon liittyvät lupa-asiat. Sama kiire ja ruljanssi, mutta vain eri kielellä.

Toisaalta, tuleepahan alkuun heti lyhyen napakka kielikylpy. Suurin tähän mennessä havaittu ero näihin liittyen on se, että Suomessa voi nykyään lähes kaiken hoitaa kätevästi internetin tai sähköpostin välityksellä, kun täällä siihen yleensä vaaditaan henkilökohtainen asiointi tai puhelinsoitto. Aikaa asioiden hoitamiseen kuluu siis enemmän.

Kahden kaupungin kimppa

Tietoni tästä kaupungista ovat vielä perin hatarat, mutta ehdin päivittää niitä varmasti myohemmin. Minneapolis on toinen ns. kaksoiskaupungeista ja Minnesotan osavaltion paakaupunki, St. Paul, on toinen. Kaupungit sijaitsevat Missisippi-joen varrella noin 15 kilometkin päässä toisistaan. Kumpikaan näistä kaupungeista ei ole erityisen nätti. Tai muodostakaa oma mielipiteenne kuvien avulla.

Zombiemainen Halloween

Ps. Tuloviikonloppuna täällä vietettiin Halloween-juhlaa ja sitä ei tosiaankaan voinut olla huomaamatta. Ihan riittävän kattava lajitelma erilaisia supersankareita, zombeja ja naiseksi pukeutuneita uroksia tuli nähtyä jo neljän korttelin kauppareissulla. Käytannössa olin lähes ainoa, joka ei ollut pukeutunut asianmukaisesti. Parilta juopuneelta yliopisto-opiskelijalta sainkin aiheeseen liittyviä huomautuksia. Tosin omasta mielestäni valvomisesta ja kahdeksan tunnin aikaerorasituksesta johtuen oma olemukseni oli riittävän zombiemainen.

Jaakko Mursu