Piparkakkutaloon sulaa sokeria ja marsipaania

Kotkalainen konditoria CoCo sijoittui toiseksi leipomoiden SM-joukkuekilpailussa. Kotkalaiset taiteilivat piparkakkutaikinasta luhtitalon, jota asuttavat marsipaanitontut.

piparkakut
Piparkakkutalo
Piparkakkutalon hahmot muovailtiin marsipaanista.YLE

Leipomojoukkueiden tehtävänanto oli jouluinen: piparkakkutalo, jouluinen täytekakku ja leipä. Leipuri Maija Savolainen piilottaa leipään aprikooseja, karpaloita ja mantelia.

- Jos tuoksuu joulun mausteet, siitä se joulun tuntu tulee, Savolainen nuuhkii. Makea leipä kaipaa vastapainoksi suolaiset särpimet. - Voin, juuston ja kinkun kanssa tätä söisin.

Kolmihenkisessä joukkueessa kilpailivat Savolaisen lisäksi Riitta Tyni ja Carita Eklund. Kilpailun järjesti Suomen Leipuriliitto. Ensimmäisiksi sijoittui helsinkiläinen Ekbergin konditoria ja kolmanneksi jämsäläinen Elosen leipomo.

Sokerisulalla liimaamista voi helpottaa siirapilla

CoCon kilpailutäytekakku oli karpalo - suklaa -kakku. Myös siinä on hieman piparinmakua.

Piparitaikina taipui kotkalaisissa käsissä luhtitaloksi.

- Tavoiteltiin, että siitä tulee erilainen kuin muilla. Uskottiin, että muut tekee vaikka kirkkoja ja prinsessalinnoja. Ja niin siitä tuli.

Luhtitalon tikkailla ja ympäristössä on tonttuja ja lumiukkoja sekä lumisia kuusia. Muovailuvahamainen marsipaani on Savolaisen mielestä kiva askartelumateriaali myös lapsille.

- Ainakin lumiukkoja ja lumilyhtyjä voisi kotona lastenkin kanssa pyöritellä.

Sokerileipurit tekevät piparkakkutaloon ensin kaavat. Sitten he piirtävät ja leikkaavat mallit pahvista. Tarkat koristelut kannattaa leipureiden mielestä tehdä, kun talon elementit ovat vielä vaakatasossa. Osien liittäminen toisiinsa on tarkkaa työtä, jossa näpit helposti palavat. Sulatettu sokeri myös jämähtää nopeasti. Sen työstämiseen saa lisää aikaa, jos sokerin joukkoon sekoittaa aavistuksen siirappia.

Lähteet: YLE Kymenlaakso