Miksi Silja Europa kiersi ympyrää?

Risteilyalus Silja Europa oli matkalla Tukholmasta Turkuun viime viikonloppuna, kun laivassa havaittiin tekninen vika. Aikansa laiva pyöri ympyrää Ahvenanmaan saaristossa ja vikaa etsittiin. Miksi laiva pyöri kehää ympäri, miksei sitä ankkuroitu?

Silja Europa
Silja Europa saapui Turkuun kahden hinaajan saattelemana.
Silja Europa saapui Turkuun kahden hinaajan saattelemana.YLE

Turvallisuuspäällikkö Mikael Lindholm Tallink Silja Oy:stä kertoo, että ilma oli tuolloin hyvin tuulinen. Tästä johtuen oli parempi pitää laiva liikkeessä. Kovalla tuulella laiva on vaikea saada pysymään paikallaan ankkurien avulla.

Kuinka pitkäksi aikaa risteilyaluksissa on varauduttu poikkeustilanteisiin. Kuinka pitkälle esimerkiksi polttoainetta riittää?

- Polttoaine, makea vesi ja ruoka ovat asioita, jotka loppuvat ensimmäisenä. Esimerkiksi Silja Europa olisi voinut pyöriä kehää vaikka muutaman päivän ilman mitään toimenpiteitä.

Lindholmin mukaan erilaisia poikkeustilanteita esiintyy aina silloin tällöin. Europalla havaittu vaurio on kuitenkin hyvin harvinainen. Pienempiä poikkeamia esiintyy useammin, monasti poikkeustilanteen syynä ovat sääolosuhteet.