Suomi-palkinto rock-yhtye Eppu Normaalille

Suomirockin ikonin levyjä on myyty yhteensä yli 1,5 miljoonaa. Eppu Normaalilla on aina ollut oma, selvästi erottuva tyyli ja soundi, joka ei juurikaan ole saanut jäljittelijöitä. Palkintosumma on suuruudeltaan 30 500 euroa.

kulttuuri
Eppu Normaalin solisti Martti Syrjä.
Eppu Normaalin solisti Martti Syrjä.YLE / Antti Eintola

Ylöjärveltä lähtöisin oleva Eppu Normaali perustettiin 1976. Punkhenkisenä bändinä aloittanut yhtye muutti musiikillista tyyliään 80-luvulla perinteisemmän suomi-popin ja -rockin suuntaan. Alkuvuosien basistin vaihtumista lukuunottamatta yhtye on säilynyt alkuperäisessä kokoonpanossa koko historiansa ajan.

Omaleimaiset soundit ja sanoitukset

Vaikka bändi on kokoontapanoltaan perinteinen rockyhtye, viisikon musiikkia on leimannut hyvin vahvasti omalaatuinen soundimaailma. Laulaja Martti Syrjän sanaleikkejä sisältäneet tekstit ovat niin ikään omaleimaisia. Suosiostaan huolimatta Eppu Normaali ei ole saanut juurikaan jäljittelijöitä.

Eppu Normaali on aina ollut levymyynniltään Suomen suosituimpia bändejä. 14 studioalbumista 10 on myynyt platinaa ja loput neljäkin kultaa.

Viime vuosina Eppu Normaali on keikkaillut harvakseltaan. Esimerkiksi vuonna 2004 yhtye järjesti konsertin Tampereen Ratinan Stadionilla, jonne kerääntyi 30 000 ihmistä.

Lähteet: YLE Uutiset / Antti Karhumäki