1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Arctic Sea -oikeudenkäynti Venäjälle

Arctic Sea -aluksen kaappausjuttu käsiteltäneen venäläistuomioistuimessa. Venäläinen oikeusistuin Moskovassa hylkäsi tänään jutussa epäillyn virolaismiehen vetoomuksen, jonka mukaan oikeudenkäynti pitäisi käydä Venäjän sijaan Ruotsissa tai Maltalla.

Kuva: Sovfracht / EPA

Arctic Sea -laivan kaappauksesta epäilty virolaismies halusi jutun oikeudenkäynniin Ruotsiin sen perusteella, että kaappaus tehtiin Ruotsin aluevesillä. Malta oli vaihtoehtona sen takia, että Arctic Sea -alus purjehtii Maltan lipun alla, kertoo venäläinen uutistoimisto RIA Novosti.

Virolaismiehen lisäksi jutussa on epäiltynä seitsemän muuta. Epäillyt ovat Viron, Venäjän ja Latvian kansalaisia. Miehistö oli Arkangelista.

Jutun tutkinnasta Suomen osalta vastaavan KRP:n rikosylikomisario Rabbe von Herzenin mielestä moskovalaisen tuomioistuimen päätös ei ole yllätys.

- Virallistaluontoista tietoa emme päätöksestä ole saaneet, mutta odotettavissa se oli, von Herzen kertoo YLE Uutisille.

Rabbe von Herzenin mukaan päätös ei muuta sitä seikkaa, etteikö juttua voitaisi käsitellä myös Suomessa.

- Juttuun liittyvä törkeä kiristys ja kaappaus ovat niin merkittäviä asioita , ettei päätös tarkoita sitä, etteikö asiaa käsiteltäisi mahdollisesti myös Suomessa, von Hertzen jatkaa.

KRP kuulustelemaan epäiltyjä mahdollisimman pian

Rabbe von Herzenin mukaan jutun esitutkintaa jatketaan Suomessa kuten tähänkin asti. Lisäksi Keskusrikospoliisi on valmis lähtemään Venäjälle kuulustelemaan kaappauksesta epäiltyjä. Kuulustelut pyritään aloittamaan jo tämän vuoden puolella.

- Niitä on jouduttu lykkäämään erinäisten syiden takia, mutta aloitamme kuulustelut parin kuukauden kuluessa, mahdollisesti jopa tämän vuoden puolella. Kyse on lähinnä aikataulujen yhteensovittamisesta, rikosylikomisario selvittää kuulustelujen aikataulua.

Esitutkinnan valmistumisen aikataulusta von Herzen ei tässä vaiheessa halua antaa mitään arviota.

- Haluamme näin merkittävässä asiassa, muun muassa meriturvallisuuden takia, saada jutun tutkittua mahdollisimman tarkasti ja perinpohjaisesti ja loppuun asti. Pitää selvittää, onko mukana esimerkiksi toimeksiantoja tai sellaisia tekijöitä, rikoskomisario Rabbe von Herzen kertoo.

Arctic Sea -alus kaapattiin 24. heinäkuuta Itämerellä Öölannin ja Gotlannin välillä Ruotsin aluevesillä. Alus saapui maanantaina 22. marraskuuta Algeriaan, jossa se alkoi purkaa lastiaan. Tulevaisuudessa se kuljettaa tavaraa Kauko-idässä.