Tähtihetki: Capitalism – A Love Story

Michael Moore ei ole ylittänyt Bowling for Columbinea tähän mennessä, eikä Anu Silfverbergin mielestä tee sitä vieläkään. Ennemminkin Moore tyytyy monistamaan hyväksi havaitsemaansa sapluunaa.

kulttuuri

Capitalism on ajatuksia herättävä, pöyristyttävä ja monet naurutkin synnyttävä kuvaus suuryritysten lieassa raahautuvasta Amerikasta. Asiatasolla se tekee selväksi, että kapitalistisen järjestelmän suurimpien kannattajien viestissä on ristiriita: rahan pitää virrata vapaasti eikä siihen saa hallinto koskea - ellei sitten käy niin että rikkaat alkaisivat köyhtyä, jolloin hallinnon on puututtava asiaan viipymättä. Vapaat markkinat ovat siis lopulta melko säädellyt markkinat.

Lopputulos jää hiukan sekavaksi ja sillisalaattimaiseksi. Moore ei pysähdy kunnolla selittämään, miksi mikäkin sinänsä shokeeraava esimerkki tukee hänen argumenttejaan.

Mutta ehkä Capitalism pitäisi katsoa elokuvallisena pamflettina. Sen tarkoitus on sanoa: katsokaa mitä tapahtuu, ryhdytään yhdessä kapinaan. Lopussa Moore heittääkin tämän ajatuksen suoraan katsojalle: elokuva on tehty, jotta sinä tekisit jotain.

Hän on valinnut harkitusti ihmiskohtaloita ja paljastuksia, jotka ovat erityisen kammottavia. Moore ei sinänsä tee tutkivaa journalismia - hän löytää uutismediasta olennaiset paljastukset ja katsoo hiukan lähempää niiden takaa löytyviä ihmisiä.

Propagandaa, sanoo joku. Niin on, mutta Moorella on myös vastassaan propagandakoneisto. Ja tuon porukan pokkaa olisi melkein pakko ihailla, elleivät sen teot olisi niin hirvittäviä.

Yksi kysymys vain jää ilmaan: miksi elokuva on nimetty näin? Miksi ”Love Story”?

Anu Silfverberg