Narsisti piinaa lähipiiriään ja viranomaisia

Käräjöinnistä miltei elämäntavan tehnyt narsisti tekee uhriensa, useimmiten entisen puolisonsa ja lastensa elämästä helvettiä. Viranomaisia hän käyttää kiusaamisen välineenä aiheuttaen ajanhukkaa ja turhia kuluja tuomioistuimille.

Kotimaa
Huoltajuuskiista.
YLE

Turkulainen asianajaja Markku Salo on kirjoittanut kirjan narsistien toiminnasta oikeudenkäynneissä. Kirjaan hän on koonnut kokemuksia yli 300 oikeusjutusta, pääosin avioero- ja huoltajuustapauksista.

Useimmiten narsisti on mies, jonka uhreja ovat vaimo ja lapset. Avioero- ja huoltajuusriidoista Salo arvioi vähintään satojen, jopa tuhansien olevan vuosittain sellaisia, joissa toisena osapuolena on narsisti.

- Useimmat ihmiset ovat eron jälkeen pois tolaltaan ja käyttäytyvät toista kohtaan vähemmän kauniisti jonkin aikaa, mutta tokenevat siitä muutamassa kuukaudessa ja alkavat miettiä elämää rakentavasti eteenpäin. Narsismihäiriöinen jää kiinni parisuhteeseen eikä halua päästää koskaan irti, vaan kohdistaa entiseen kumppaniin kaunaa ainakin niin kauan kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä, usein vielä pidempäänkin.

Varo narsistia! on etupäässä uhreille suunnattu opas, joka neuvoo tunnistamaan narsistin. Se kuvaa yleisimpiä keinoja, joita narsistit käyttävät.

- Narsisteja on kuvattu psykiatriassa tai psykologiassa, jotka kumpikaan tieteenala eivät ole mystiikkaa, mutta asianajajana näkökulmani on käytännönläheisempi. Idea on, että ihmiset voisivat havaita tavallisimpia toimintatapoja, joilla häiriöinen ihminen etenkin oikeudenkäynnissä toimii.

Narsisti pyrkii manipuloimaan viranomaisiakin

Salon mielestä narsistit ovat merkittävä yhteiskunnallinen ongelma.

- Eri viranomaistahoilla, kuten poliisissa, terveydenhuollossa, sosiaalihuollossa, tuomioistuimissa ihmiset, joilla on narsistinen ongelma - itse kutsun heitä mieluummin mahdottomiksi ihmisiksi tai häiriöisiksi - jylläävät aika tavalla ja saavat asioita jylläämään sellaiseen suuntaan, joka ei johda oikeaan suuntaan esimerkiksi oikeudellisia ratkaisuja tehtäessä, valottaa Salo.

Kirjassaan Salo suomii viranomaisia ja tuomioistuimia siitä, että nämä suojelevat liikaa narsistia, kun näiden pitäisi suojella uhreja ja ennen kaikkea lapsia.

- Häiriöinen ihminen käyttää eri viranomaistahoja, etenkin tuomioistuinta tavallaan alistamisen ja vallankäytön välineenä. He vievät tuomioistuimen ajasta paljon suuremman osan kuin heitä lukumääräisesti väestöstä on. Kustannukset ja ajanhukka ovat huomattavia rasitteita tuomioistuimille kuten muillekin viranomaistahoille.

Markku Salon mukaan monet narsistit laittavat heti yhden riidan hävittyään uudet käräjät pystyyn. Salo kertoo useidenkin asiakkaidensa joutuneen jopa reiluun kymmeneen oikeustaistoon yhden ja saman narsistin kanssa.

Salo painottaa, että narsistinen luonne ei voi eikä saa olla tuomioistunratkaisun peruste puoleen tai toiseen.

- Jos joku on narsisti, niin hänen ei kuulu sen perusteella hävitä mitään juttua, mutta jos juristikunta tuntisi paremmin tämän ilmiön, tajuaisimme että narsistinen häiriö todennäköisesti pitää sisällään sellaisia käyttäytymismalleja ja tapoja, jotka eivät voi olla hyväksi esimerkiksi lapsille riitatapauksissa.

Tietoisuus ongelmasta vielä hataraa

Asianajajien ja viranomaisten ohjeistamisen narsistien varalta tekee Salon mukaan hankalaksi se, että esimerkiksi varttuneenpi juristipolvi ei ole saanut minkäänlaista koulutusta tämänkaltaisiin asioihin.

- On ollut kunkin omasta mielenkiinnosta kiinni, perehtyykö tällaisiin. Kyllähän sen helposti havaitsee, että jostain oudosta jutusta tässä on kyse. Mutta kai tämä on samanlainen asia kuin kakki muukin tässä maailmassa, että keskustelemalla, kirjoittelemalla ja tietoja vaihtamalla tämä asia voidaan saada parempaan suuntaan.

Vuodesta 2004 Suomessa on toiminut Narsistien uhrien tuki -yhdistys, jonka pääasiallinen toimintamuoto on vertaistukiryhmät parillakymmenellä paikkakunnalla. Lisäksi tukea saa nettikeskustelupalstalla ja puhelinpalvelulla. Yhdistys julkaisee myös omaa lehteään.

Lähteet: YLE Turku