"Tanskan oopperatalon rakentaminen oli yhtä riitelyä"

Kööpenhaminan oopperatalon suunnitellut arkkitehti Henning Larsen on rikkonut vaitiololupauksensa ja arvostellut laivanvarustajamiljardööriä, jonka rahoilla oopperatalo rakennettiin. Larsenin mukaan projekti oli yhtä komentelua ja kädenvääntöä.

kulttuuri
Kööpenhaminan oopperatalo
Kristian Juul Pedersen / EPA

Kööpenhaminan sataman moderni oopperatalo rakennettiin vuosituhannen alussa. Toiminta päästiin aloittamaan vuonna 2005. Talon 2,5 miljardin kruunun eli 320 miljoonan euron rakennuskustannuksista vastasi miltei yksin laivanvarustaja Arnold Mærsk McKinney-Møllerin yhtiön säätiö.

Arkkitehti Henning Larsen sitoutui vaikenemaan iäksi hankkeen yksityiskohdista. Nyt hän kuitenkin sanoo, ettei voi enää olla kertomatta Møllerin komentelusta ja suoranaisesta diktatuurista, jota oopperatalon rakentamiseen liittyi.

Larsen kertoo muun muassa, miten nyt jo 96-vuotias Møller syyti keinutuolistaan sormi pystyssä määräyksiä suunnittelijalle. Jokaisesta yksityiskohdasta oli taisteltava, Larsen sanoo.

Lasikammo muutti julkisivua?

Suurimmaksi tappiokseen Larsen laskee lasisesta julkisivusta luopumisen. Møller julisti sen täysin tarpeettomaksi eikä suostunut rahoittamaan sitä. Larsonin mukaan Møllerillä oli jonkinlainen lasikauhu. Säätiön edustaja jopa pyysi olemaan käyttämättä lasi-sanaa hänen kuultensa, Larsen paljastaa.

Toimittaja Bjørn Lambek on haastatellut 84-vuotiasta Larsenia juuri ilmestyneeseen kirjaansa, joka kertoo Arnold Mærsk McKinney-Mølleristä. Tanskan radio DR yritti saada Møllerilta ja Larsenilta kommenttia kirjan tietoihin, mutta molemmat kieltäytyivät.

Mølleriä ei ole ollut tapana Tanskassa moittia, koska hän on pitänyt perheyrityksensä pääkonttorin Tanskassa maan korkeasta verotuksesta huolimatta. Sen sijaan poliitikkoja on tuon tuosta kritisoitu silkkihansikkaista, joilla he kohtelevat maan rikkainta miestä ja hänen yritystään.

Lähteet: YLE Uutiset