1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Kiinan maitoskandaalissa ensimmäinen siviilioikeudenkäynti

Kiinalainen oikeusistuin on aloittanut ensimmäisen maitoskandaalissa nostetun siviilikanteen käsittelyn. Myrkkymaidosta sairastuneen lapsen isä vaatii korvauksia Sanlu-yhtiöltä. Parivuotias poika sairastui munuaiskiviin juotuaan melamiinilla terästettyä maitoa.

Ulkomaat

Siviilikanteita on nostettu myös muissa oikeusistuimissa, mutta kanteet eivät ole edenneet. Sairastuneiden lasten vanhemmat ja asianajajat ovat kertoneet viranomaisten painostaneen heitä olemaan nostamatta kanteita.

Kiinan hallitus on tarjonnut sairastuneiden lasten perheille kertakorvausta, jonka ehtona on, etteivät nämä vie asiaa oikeuteen.

Ainakin kuusi pikkulasta kuoli ja miltei 300 000 sairastui viime vuonna saatuaan maitotuotteissa melamiinia. Teollisuuskemikaalilla oli hämätty laboratoriotutkimuksia ja annettu se vaikutelma, että maito sisälsi runsaasti proteiinia.

Tavallisesti muovinvalmistuksessa käytettävä melamiini aiheutti lapsille munuaiskiviä ja munuaisvaurioita.

Kiina teloitti alkuviikosta kaksi maitoskandaaliin sekaantunutta. 19 muuta on saanut lievemmät tuomiot.

Lähteet: AP, YLE Uutiset

Lue seuraavaksi