Sveitsi näyttäisi kieltävän minareetit

Sveitsi on äänestänyt minareettien rakentamiskiellon puolesta, selviää ensimmäisistä ovensuukyselytuloksista. Jos tulos pitää ääntenlaskennan loppuun, se olisi Sveitsin television mukaan suuryllätys.

Ulkomaat
Minareetteja vastustavia julisteita Genevessä, Sveitsissä
EPA/SALVATORE DI NOLFI

Sveitsissä järjestettiin sunnuntaina kansanäänestys moskeijoiden minareettien rakentamisen kieltämisestä. Äänestyspaikat sulkeutuivat yhdeltä Suomen aikaa. Tähän mennessä lasketuista äänistä 59 prosenttia on annettu kiellon puolesta.

Sveitsin hallitus kehotti kansalaisia torjumaan siirtolaisvastaisen Sveitsin kansanpuolueen ajaman kiellon.

Minareettien rakennuskieltoa on perusteltu poliittisen islamin leviämisen estämisellä. Kansanäänestyksen puuhaajien mukaan minareetit eivät ole pelkkiä uskonnollisia symboleja, vaan osoitus vallanhalusta. Sveitsin kansanpuolue uskoo minareettien olevan keino maan islamilaistamisessa.

Sveitsin perustuslain mukaan kansanäänestys järjestetään, jos sen tueksi on kerätty yli satatuhatta allekirjoitusta.

Viime viikolla julkaistun mielipidetiedustelun mukaan kiellon kannattajien määrä oli hienoisessa kasvussa, mutta yli puolet vastusti kieltoa.

YK:n ihmisoikeusneuvosto on varoittanut Sveitsin rikkovan kansainvälistä lakia, jos se kieltää minareettien rakentamisen.

Pankit pelkäävät rahan karkaamista

Sveitsin 7,5 miljoonasta asukkaasta noin viisi prosenttia eli 350 000 - 400 000 on muslimeja.

Maahan on toistaiseksi rakennettu neljä minareettia, ja viidettä suunnitellaan. Kielto ei vaikuttaisi jo rakennettuihin minareetteihin. Minareetti on moskeijan yhteydessä oleva torni, josta muezzin esittää rukouskutsun. Sveitsissä rukouskutsuja ei kuitenkaan esitetä minareeteista.

Kansanäänestyksen alla Sveitsissä on keskusteltu mahdollisen kiellon vaikutuksista. Sveitsin hallitus on pelännyt väkivaltaisuuksia ja boikotteja sekä maan maineen tahraantumista. Maan pankit pelkäävät puolestaan varakkaiden muslimien vievän rahansa muualle. Myös ylellisyystuotteiden valmistajat ja myyjät ovat huolissaan mahdollisesta rahanmenetyksestä.

Kansanäänestyksen edellä Geneven moskeija on joutunut jo kolmen hyökkäyksen kohteeksi. Viimeksi torstaina moskeijan seinään heitettiin maalia.

Lähteet: AP, AFP, YLE Uutiset