Åbo Akademille miljoonalahjoitus

Turussa ja Vaasassa toimiva ruotsinkielinen yliopisto Åbo Akademi on saanut mittavan lahjoituksen. Miljoonan euron lahjoituksen takana on Konstsamfundet-yhdistys.

lahjoitukset

Åbo Akademin rehtori, Jorma Mattinen, vastaanotti lahjakirjan maanantaina. Åbo Akademi on muiden suomalaisten yliopistojen kanssa kerännyt kuluvan vuoden aikana rahoitusta yhä enemmän myös yksityisiltä tahoilta. Åbo Akademin varainkeräyskampanja aloitettiin syyskuun alussa.

Yhdistys haluaa lahjoituksella myös kunnioittaa perustajansa, kemiöläisen kulttuurivaikuttajan Amos Andersonin muistoa. Anderson tuki aikanaan itsekin yliopistoa. Hänet nimitettiin korkeakoulun kunniatohtoriksi vuonna 1948.

- Konstsamfundet tukee lahjoituksella suomenruotsalaista kulttuuria ja ruotsin kielen asemaa, yhdistyksen sääntöjen mukaisesti, toimitusjohtaja Kaj-Gustaf Bergh perustelee lahjoitusta.

Lähteet: YLE Turku