Satelliitti-Saddam kuohuttaa Irakia

Salaperäinen edesmennyttä Saddam Husseinia ylistävä satelliittikanava on kadonnut irakilaisten kuvaruuduista vain kolme päivää kestäneiden lähetysten jälkeen. Kanavan johtaja kuitenkin vakuuttaa, että Saddam palaa ruutuihin vielä ennen viikonloppua, kunhan signaali on saatu vahvemmaksi.

Ulkomaat

Irakia kuohuttava Saddam-kanava aloitti lähetyksensä viime perjantaina. Ohjelmisto koostui pääasiassa Saddamia esittävistä imartelevista valokuvista. Irakin kolme vuotta sitten hirtetty diktaattori esiintyi kuvissa sotilaspuvussa ja mm. valkoisen ratsun selässä. Taustalla soivat Saddamin puheet ja isänmaallinen musiikki.

Lähetykset alkoivat islamilaisen kalenterin mukaan Saddamin teloituksen vuosipäivänä. Irakin lisäksi lähetykset näkyivät muualla arabimaailmassa.

Irakissa lähetykset on otettu vastaan sekavin tuntein. Bagdadissa haastateltu sunniopettaja Samar Majid sanoi perheensä tunteneen sääliä, sen sijaan shiiat suhtautuivat ohjelmaan kielteisesti. Pääministeri Nuri al-Malikin toimisto epäili, että kanavan taustalla ovat Irakia Saddamin aikana hallinneen Baath-puolueen kannattajat.

Uutistoimisto AP jäljitti kanavan johtajan Mohammed Jarbouan Syyrian Damaskoksesta. Jarbouan mukaan toimitus sijaitsee "jossakin Euroopassa". Rahoituksesta Jarboua sanoi, että "rahat tulevat ihmisiltä, jotka rakastavat meitä". Jarboua vakuutti, että kanava palaa pian eetteriin, kunhan lähetyssignaalia on vahvistettu.

AP:n tietolähteiden mukaan al-Lafeta, "Sotalippu"-nimeä käyttävän kanavan toimitus on joko Syyriassa tai Libyassa. Satelliittiaikansa kanava ostaa bahrainilaiselta Noorsatilta ja egyptiläiseltä NileSatilta.

Lähteet: AP