IAEA:n pääjohtaja vaihtui

Japanilainen Yukiya Amano on aloittanut Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtajana. Amano seuraa tehtävässä egyptiläistä Mohamed ElBaradeita, joka jäi eläkkeelle 12 pääjohtajavuoden jälkeen.

Ulkomaat
Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja, japanilainen Yukiya Amano.
ROLAND SCHLAGER / EPA

62-vuotias Amano toimi ennen pääjohtajaksi siirtymistään Japanin IAEA-lähettiläänä. Amanon erikoisaloja ovat muun muassa monenkeskinen aseriisunta ja ydinaseiden leviämisen ehkäiseminen sekä ydinenergiakysymykset.

Amanon suurin näköpiirissä oleva haaste on Iranin ydinkiistan ratkominen. Länsimaat epäilevät Iranin havittelevan ydinasetta, kun taas Iran sanoo ydinohjelmansa tähtäävän vain energiantuotantoon.

Amanon apuna IAEA:ssa on kuusi apulaispääjohtajaa, joista yksi on suomalainen Olli Heinonen.

Vuonna 1957 perustettu IAEA pitää päämajaansa Wienissä Itävallassa. Vuonna 2005 ElBaradei ja IAEA saivat Nobelin rauhanpalkinnon työstään ydinaseriisunnan ja ydinvoiman rauhanomaisen käytön edistämiseksi.

Lähteet: Reuters, YLE Uutiset