Lissabonin sopimus astui voimaan

EU:ta uudistava Lissabonin sopimus astui voimaan tiistaina. Sopimus uudistaa EU:n toimielinjärjestelmää ja yksinkertaistaa lainsäädäntömenettelyjä. Sopimuksen voimaantulon myötä unionin ensimmäinen presidentti ja ensimmäinen ulkoministeri aloittavat viroissaan.

talous
Kuvassa Herman van Rompuy ja Catherine Ashton.
EPA / DIRK WAEM

Lissabonin sopimuksella muutetaan Euroopan unionista tehtyä sopimusta ja Euroopan yhteisön perustamissopimusta. Uudistuksilla pyritään kehittämään unionin toimintakykyä, hyvää hallintoa ja kansanvaltaisuutta.

Lissabonin sopimus allekirjoitettiin Lissabonissa kaksi vuotta sitten, 13. joulukuuta. Suomen eduskunta hyväksyi sopimuksen viime vuoden kesäkuussa ja presidentti Tarja Halonen vahvisti sen syyskuussa 2008. Ahvenanmaan maakuntapäivät hyväksyi sopimuksen osaltaan marraskuun viimeisellä viikolla.

Presidentti ja ulkoministeri aloittavat viroissaan

Ensimmäisen EU-presidentin virkaan astuu Belgian pääministeri Herman Van Rompuy. Eurooppa-neuvoston pysyvänä puheenjohtajana hän kutsuu koolle EU:n huippukokoukset ja johtaa niissä puhetta.

Unionin ulkoministerin virassa aloittaa brittiläinen työväenpuolueen paronitar Catherine Ashton. Viralliselta titteliltään Ashton on EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja. Hän toimii myös komission varapuheenjohtajana.

Lähteet: YLE Uutiset