1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Ihmelääke löytyy levyhyllystä

Jos unettomuus, keskittymisvaikeudet tai vaikkapa laihduttamisen vaikeus vaivaavat, saattaa apu löytyä apteekin sijaan lähimmästä levyhyllystä. W.A. Mozartin musiikin on todistettu vaikuttavan positiivisesti ihmismieleen ja sen suorituskykyyn.

Kuva: Johann Nepomuk della Croce

Wolfgang Amadeus Mozartin (1756-1791) musiikkia on luonnehdittu aikojen saatossa monin eri sanoin. Yksi niistä on "ihmelääke". Klassisen säveltäjämestarin tuotosten on tieteellisesti todistettu aktivoivan kuuntelijansa molempia aivopuoliskoja ja tuottavan mielihyvähormoni endorfiinia. Mozartia kuunnelleen ihmisen keskittymiskyky ja älykkyys ovat tutkijoiden mukaan hetkellisesti huippuvireessä.

Onpa Mozartin musiikin väitetty myös helpottavan unentuloa, madaltavan verenpainetta, nopeuttavan paranemista erilaisista sairauksista sekä jopa hillitsevän ruokahalua. Musiikkituokion avulla on mahdollista tavoittaa samankaltainen seestynyt ja virkistynyt olotila kuin joogalla tai meditaatiolla. Ilmiötä kutsutaan Mozart-efektiksi.

Musiikki tekee älykkääksi?

Eläkkeellä oleva erityispedagogiikan dosentti Raimo Lindh on työssään tutkinut mielikuvaoppimista ja käyttänyt musiikkia oppimisen apuna. Sävelten avulla voidaan hänen mukaansa pureutua esimerkiksi ahdistavien mielentilojen käsittelemiseen ja purkamiseen.

- Musiikki sekä virkistää että rentouttaa mieltä. Myös rentoutus- ja lepovaiheet ovat tärkeitä oppimisen tietyssä vaiheessa, Lindh sanoo.

Kalifornian yliopistossa tehtiin 1900-luvulla tutkimussarja, jonka avulla pyrittiin selvittämään, voidaanko musiikilla vaikuttaa älyä virkistävästi. Erityisen terapeuttisiksi huomattiin Mozartin viulukonsertot ja sonaatit. Yksittäisistä teoksista on nostettu esiin sonaatti kahdelle pianolle D-duurissa.

- Ehkä näistä teoksista välittyy jonkinlainen universaali harmonia, hyvä rytmi ja abstrakti kompleksisuus. Kalifornian yliopiston tutkimuksessa musiikin huomattiin joka tapauksessa vaikuttavan ajallis-avaruudelliseen ymmärrykseen, symmetriantajuun, mielikuvien muodostamiskykyyn, käsittämiseen ja keksimiseen. Kaikki nämä ovat musiikin lisäksi avainpiirteitä muun muassa shakissa, matematiikassa ja monissa luonnontieteissä, Raimo Lindh kertoo.

Vartissa viisaaksi koko elämän ajaksi?

Tieteelliset kokeet siis todistavat Mozartin kiistattoman vaikutuksen älyn stimuloijana. Ovatko klassisen musiikin konsertissa käyneet sitten lopun ikäänsä muita fiksumpia?

Valitettavasti vastaus on ei. Mozart-efektin tulosten kohdalla taikasana on hetkellinen. Musiikin kuunteleminen nostaa älykkyys- ja vireystasoa vain pieneksi toviksi.

- Kun Kalifornian yliopiston koeryhmille toistettiin samat testit noin tunnin kuluttua, Mozartin voimauttava vaikutus oli jo ehtinyt haihtua ja tulokset palanneet alkuperäiselle tasolle, Raimo Lindh harmittelee.

Eräät tutkijat väittävät Mozartin auttavan myös laihduttamisessa, koska harmonisella musiikilla on ruokahalua hillitsevä vaikutus. Pitäisikö kotioloissa sitten kuunnella klassista musiikkia taukoamatta, jotta pysyisi hoikkana ja fiksuna?

- Itse uskon, että musiikin kuunteleminen on ihmiselle aina hyväksi, mutta laihdutustakuuta en uskalla antaa. Ehkä tutkimustulokset perustuvat siihen, että musiikki harmonisoi ja tasapainottaa mieltä ja vaikuttaa sitä kautta myös ruokahaluun, Lindh pohtii.

Ihmelapsella on ihmeellinen vaikutus

Wolfgang Amadeus Mozartista tekee erityisen pelkästään se, että hän sävelsi vakavasti otettavaa musiikkia jo 4-vuotiaana. Tamperelainen säveltäjä Jouni Kaipainen ei halua painottaa varhaiskypsyyttä liikaa, sillä Mozart ei suinkaan ollut historian ainoa musiikin ihmelapsi. Sen sijaan Mozartin musiikki on Kaipaisen mukaan erityistä ja aivan omaa laatuaan.

- Mozartin musiikki on ennen kaikkea fleksiibeliä. Se on sekä melodisesti että harmonisesti tavattoman taidokkaasti etenevää, ei kuitenkaan kulmikkaalla tavalla. Säerakenteet ovat usein samaan aikaan sekä epäsäännöllisiä että harmonisia, ja näin Mozart onnistuu samaan aikaan vastaamaan odotuksiin ja yllättämään kuulijansa.

Jouni Kaipainen ylistää myös klassisen säveltäjäneron musiikin tasapainoisuutta.

- Mozartilla oli ihmeellinen kyky saada yhteismitattomatkin asiat toimimaan yhdessä. Tässä on eittämättä osa sitä siunauksellisuutta, jonka me koemme hänen musiikkiaan kuunnellessamme.

Säveltäjä vaihtuu, efekti säilyy

Entä millä musiikilla musiikin ammattilainen itse rentoutuu tai stimuloi luovuuttaan?

- Henkilökohtaisesti minun on vaikea kuvitella, että vain Mozartilla olisi moinen vaikutus. Miksei yhtä hyvin vaikkapa Haydnilla tai Beethovenilla? Itse asiassa Beethoveninhan luulisi virittelevän älykkyyttä paljon tehokkaammin, hänen ongelmanasettelunsa olivat paljon visaisempia, Jouni Kaipainen veistelee.

Kaipaisen mielestä on hauskaa, että Mozart-efektistä puhutaan laajalti ja tosissaan. Hän toivoo kuitenkin, että yhden säveltäjän esiin nostamisen sijaan muistettaisiin musiikin ylipäätään saavan aikaan hyvää.

- Voihan yksinkertaisesti olla niin, että mielellä on tapana rauhoittua ottaessaan vastaan asioita, jotka ovat yksinkertaisesti hyvin ja oikein tehtyjä. Silloin Mozart puolustaa paikkaansa, mutta ei hän ehdottomasti ole ainoa.