1. yle.fi
  2. Uutiset

Toimesta toimeen: Työttömästä laborantista tuleekin pienkoneasentaja

Vuoden vaihteessa työttömäksi jäänyt Satu Jahn on vihdoin saanut koulutuspaikan. Nyt päivät täyttyvät opinnoista harjoittelupaikassa. Pienkoneasentajan tutkinto on plakkarissa joulukuussa 2010.

työttömyys
Satu Jahn
YLE / Mari Vesanummi

Puutarhurin kesätyöt loppuivat syyskuun lopulla, mutta Satu Jahn ehti vetää henkeä vain viikonlopun verran. Maanantaina alkoi pienkoneasentajan koulutus TAKK:ssa.

Kahden viikon alustuksen jälkeen Jahn lähti jo harjoittelemaan alan yritykseen. Koulussa opintoja on vain kerran kuussa ja oppiminen tapahtuukin lähinnä harjoittelupaikassa.

Ensimmäisenä päivänä pienkonehuoltamo MKM-tekissä Satu Jahn sai jo sormet rasvaan. Töissä pääsee siis opintojen ohella myös työn makuun.

Agrologi kesällä, pienkoneasentaja talvella

Pienkoneasentaja pääsee huoltamaan kaikenlaisia auton polttomoottoria pienempiä koneita. Satu Jahn aikoo erikoistua puutarhavälineisiin ja metsähoitokoneisiin, moottorisahoihin ja muihin. Tutkinnon hyödyllisyydestä hän on varma.

- Tämä on hyvää jatkoa agrologin ammatille, voin sitten vaikka talvet korjata koneita.

Hän purki jo harjoittelunsa ensimmäisenä päivänään lehtipuhaltimen osiin ja työhön perehdyttäjän avustuksella myös kokosi sen takaisin käyttökelpoiseksi. Ensimmäisen työpäivän jälkeen Jahn puhuu jo alan jargonia.

- Kaasariin vaihdettiin kalvot ja vähän putsattiin.

Ensimmäiset päivät kuluvat lähinnä seuratessa ja avustaessa, mutta puutarhurina työskentelystä on se hyöty, että kaikki laitteet ovat entuudestaan tuttuja.

- Kaikkia laitetteita on tullut käytettyä ja nyt näkee tätä varsinaista huoltotoimenpidettä. Jokamiehenhommina olen rassanut näitä ennenkin, mutta nyt on kiva nähdä, kuinka se kuuluisi tehdä.

Entisen työläisen usko Kuitu Finlandin jatkolle on heikko

Kuitu Finlandin uudelleen käynnistykseen Satu Jahn ei oikein jaksa enää uskoa. Aloitus on siirtynyt niin pitkälle, ja nyt neuvotteluissa mainittu firma on liian pieni pyörittääkseen toimintaa täydellä teholla.

- Ehkä 10% todennäköisyydellä uskon, että yritys vielä lähtee käyntiin.

Vuoden alussa Kuitu Finlandilta työttömäksi jäänyt laborantti aloitti lokakuun puolivälissä harjoittelun pienkonehuoltamossa Valkeakoskella. Sopimus on tehty vuoden loppuun, sitten katsotaan jatketaanko samassa yrityksessä vai siirrytäänkö toiseen.

Laborantin taidoista on hyötyä myös pienkoneasentajana

Jahnin mielestä pienkoneasentajan työ ei poikkea paljonkaan laborantin töistä. Työssä pääsee käyttämään hyödyksi kemian taitoja.

- Moottorin puhdistusaineita, yleisiä kemikaaleja, emäksisiä ja muita happoja, joilla putsataan. Bensiiniseoksia ja muita, että kyllä täällä kemiaa riittää.

Jahnin molemmat aiemmat tutkinnot näyttävät sopivan myös uuteen tutkintoon. Agrologille on hyödyllistä ymmärtää koneidensa sielunelämää ja laborantin tietotaito helpottaa koneiden huoltotoimenpiteitä.

-Kyllä ylesisvistys kannattaa, oli alalla kuin alalla, Jahn naurahtaa.

Lähteet: YLE / Mari Vesanummi

Lue seuraavaksi