Ollila: Talouskriisi muuttaa maailmaa pysyvästi

EU:n tulevaisuustyöryhmän varapuheenjohtajan Jorma Ollilan mukaan paluuta talouskriisiä edeltäneeseen aikaan ei ole. Kun kriisi on aikanaan ohi, maailma on muuttunut pysyvästi.

talous
Jorma Ollila YLEn TV-uutisten studiossa.
YLE

Ollila arvioi muutoksia ja niiden vaikutuksia Ulkopoliittisen instituutin konferenssissa Helsingissä. Ollilan arvion mukaan EU ei tarvitse uusia toimielimiä eikä lisää toimivaltaa selvitäkseen muutoksista.

- EU:n nykyinen työkalupakki on riittävä, kysymys on siitä, kuinka tehokkaasti sitä käytetään. Kyse on siis poliittisesta tahdosta, hän korosti.

Maailmassa viisi muutosta

Ollila luetteli viisi tekijää, joiden vaikutuksesta talouskriisin jälkeinen maailma on peruuttamattomasti toisenlainen.

- Maailman finanssijärjestelmä uusitaan, maailmanlaajuisen kulutuskysynnän lähteenä velaksi elävä amerikkalainen kuluttaja menettää ensisijaisen asemansa, kansainvälisessä politiikassa valta siirtyy lännestä itään, valtiot velkaantuvat paljon ja nopeasti ja kaikki tämä luo painetta talouden uuteen säätelyyn ja houkuttelee valtioita protektionismiin, Ollila luetteli.

EU:lla on Ollilan mielestä monia heikkouksia, jotka vaikeuttavat sen sopeutumista. Niistä vakavin on väestön ikääntyminen ja siitä johtuva pula ammattitaitoisesta työvoimasta.

Eurooppa kohtaa tämän ongelman samaan aikaan kun energian, raaka-aineiden ja ruuan hinnat nousevat ja vedestä tulee pula. Hän muistutti Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n arviosta, jonka mukaan vuonna 2030 maailmassa käytetään 40 % enemmän vettä kuin nyt.

EU:n oltava häikäilemätön

Lääkkeeksi Ollila tarjoili kolmen kohdan ohjelmaa. Työn tuottavuus on saatava uudelleen nousuun. Yhä useamman eurooppalaisen miehen ja naisen on oltava työmarkkinoiden käytettävissä, ja kaupan ehtoja suhteessa muuhun maailmaan on muutettava EU:n eduksi.

Jälkimmäisen tekijän osalta avainasemassa on energia, jonka suhteen Ollila esitti neljä vaatimusta:

- Energiatehokkuutta on lisättävä heti ja paljon, energiaa on tuotettava kestävällä tavalla ja siirtoverkot uusittava, hiilen talteenoton ja varastoinnin kehittämiseen on investoitava enemmän, ja riippuvuutta tuontienergiasta on vähennettävä. Kaikessa tässä ydinvoima on välttämätön siirtymäkauden ratkaisu.

Lopuksi Ollila kehotti EU:ta hyödyntämään häikäilemättä johtajan asemaansa taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Hän muistutti, että 45 % kansainvälisen kaupan piirissä olevasta vihreästä teknologiasta valmistetaan EU:n alueella. Silti amerikkalaiset investoivat siihen jo nyt enemmän kuin eurooppalaiset.

YLE uutisille antamassaan haastattelussa Ollila arvioi EU:n mahdollisuuksia pärjätä uudessa kilpailutilanteessa - katso haastattelu.

Lähteet: YLE Uutiset / Jarmo Mäkelä