Yksityiset metsänomistajat kärsivät kartellista eniten

Metsänomistajien liitto ja sen Keski-Pohjanmaan jäsenyhdistys tuomitsevat suurten metsäyhtiöiden kartellin. Markkinatuomioistuin tuomitsi torstaina Stora Enson ja Metsäliiton miljoonasakkoihin puukaupan hintayhteistyöstä.

metsänomistajat
Männikössä hakattu metsää
Raine Martikainen / Yle

Keski-PohjanmaaMarkkinaoikeus antoi torstaina päätöksensä UPM-Kymmenen, Stora Enson ja Metsäliiton puukaupan hintayhteistyöstä vuosina 1997 – 2004. Markkinaoikeus määräsi kilpailunrikkomismaksuna 51 miljoonaa euroa Stora Ensolle ja Metsäliitolle, jotka ovat osallistuneet UPM-Kymmenen kanssa kiellettyyn hintayhteistyöhön ja tietojen vaihtoon raakapuun hankinnassa myös Keski-Pohjanmaalla.

Metsänhoitoyhdistys Keski-Pohjanmaa on pöyristynyt kartellin olemassaolosta. Yhdistyksen mukaan kilpailuviranomaisen kotisivut todistavat yksiselitteisesti kartellin olemassaolon. Tällaisia palavereja on pidetty muun muassa Pietarsaaressa, Kokkolassa ja Oulussa.

Metsänomistajien liiton hallitus kokoontui torstaina Kokkolassa. Metsäliiton hallituksen mukaan puukauppakartellista on kärsinyt erityisesti yksityismetsätalous. Metsänomistajien Liitto ja MTK esittävät, että Markkinatuomioistuimen langettama kilpailunrikkomismaksu käytettäisiin perhemetsänomistuksen kehittämiseen ja edistämiseen.

Metsänomistajien liitto ei voi olla osapuolena yksittäisiä puukauppoja koskevissa oikeusjutuissa, mutta liitto ja MTK ovat ilmoittaneet tarjoavansa jäsenilleen apua, jos metsänomistajat haluavat hakea korvauksia puukauppakartellin takia.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa