Joulukoristeet eivät kuulu rappukäytävään

Pohjois-Savon pelastuslaitos muistuttaa, että joulukoristeet eivät kuulu kerrostalojen rappukäytäviin. Johtavan palotarkastajan Ilkka Itkosen mukaan pelastuslaissa todetaan yksiselitteisesti, että porraskäytävässä kulkemisen täytyy olla esteetöntä ja turvallista.

joulukoristeet
ovikranssi
YLE / Lahti

Itkosen mukaan myös pienet ovikranssit ovat kiellettyjä. Syttyessään kranssit aiheuttavat rappukäytävään runsaasti savua, mikä aiheuttaa hätäännystä ja vaikeuttaa rakennuksesta poistumista. Porraskäytäviin tuodut joulukuuset saavat Itkoselta myös ehdottoman tuomion.

- Palava kuusi aiheuttaa todella runsaasti savua rappukäytävään. Se on jo todellinen riski pelastautumiselle. Joulukuuset ovat ehdottomasti kiellettyjä rappukäytävissä, sanoo johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Pohjois-Savon pelastuslaitoksesta.

Itkonen muistuttaa, että jos rappukäytävässä on savua, mutta palo ei ole omassa asunnossa, kannattaa pysyä sisällä omassa asunnossaan.

- Oma asunto on vähintään tunnin ajan turvallisin paikka, jos porraskäytävässä on savua. On aivan turha lähteä savun sekaan, jos palo ei ole omassa asunnossa. Esimerkiksi parveke on hyvä paikka soittaa hätäkeskukseen ja odottaa palokunnan saapumista, toteaa Itkonen.

Pohjois-Savon pelastuslaitokselta muistutetaan myös, että rappukäytävässä ei saa olla irtotavaroita joulun jälkeenkään. Esimerkiksi asunnon oven ulkopuolella olevat kynnysmatot, lastenvaunut ja ovikyltit ovat kiellettyjä aina vuoden ajasta riippumatta.

Lähteet: YLE Savo