Kirittäret kaudella 2010: Kuudetta kultaa kohti?

Naispesäpalloa koko 2000-luvun hallinnut Kirittäret uudistuu jälleen ensi kaudelle. Muutama pelaaja jättää joukkueen, mutta uusia tulijoita ei mestarijoukkueeseen ole hankala löytää. Suurin muutos onkin tapahtumassa seurajohdon puolella.

Kirittäret
Kirittäret ja viides perättäinen kultainen kylpy Köyhälammessa.
YLE Keski-Suomi / Riikka Lamminen

Kirittärien seurajohtaja Veikko Lahtinen siirtyy pikku hiljaa sivuun ja antaa tilaa uudelle miehelle. Lahtisen paikan on ottamassa urheilumarkkinoinnin alallla vaikuttanut Juha "Julle" Miettinen. Lahtinen ei kuitenkaan luovuta Kirittäriä helpolla, vaan Miettinen on kevään "koeajalla". Kevään kuluessa ratkeaa pääsekö Lahtinen ansaitsemalleen eläkkeelle.

- Julle tulee minun rinnalleni oppiin haistelemaan, mitä seurajohtaminen on. Tarkoitus olisi, että kesäkuun alussa minä voisin siirtyä "Ilmarisen palkkalistoille" ja Julle ottaisi päivittäisen vetovastuun Kirittäret-seurassa.

Koko elämänsä Jyväskylässä elänyt 51-vuotias Miettinen on aiemmin työskennellyt urheilumarkkinoinnin parissa, muun muassa Nikella ja Reebokilla. Pesäpallokokemusta miehellä ei varsinaisesti ole, ellei lapsuuden omatoimisia pelailuja lasketa. Miettisen kokemus markkinoinnista oli kuitenkin niin ylivoimainen, että hän saa nyt tilaisuuden kokeilla seurajohtajan pestiä.

- Urheilulliset saavutukset ovat meillä hyviä, ja tämä taso on tarkoitus pitää, mutta nimenomaan talouspuolelta löytyvät Kirittärien haasteet. Nyt löytyi ihminen, joka uskaltaa lähteä yhteistyömarkinnoille. Hän ei pelkää avata kenen tahansa johtajan ovea. Miettinen on hyvä käyntikortti Kirittäristä, Lahtinen sanoo.

Pelaajistossa luonnollista vaihtuvuutta

Lahtinen ei aio Kirittäristä kuitenkaan kokonaan luopua. Hän jatkaa Jyväskylän Pesis r.y:n hallituksessa sekä Miettisen taustatukena.

- Pesäpallo ja Kirittäret ovat minun sydämessäni sellaisia, että ei niistä noin vain lähdetä pois. Ei tarvitse Jullen pelätä, että hän tähän yksin jäisi.

Myös ensi kauden joukkue on vielä Veikko Lahtisen käsialaa. Kirittärien vuosittainen vaihtuvuus pysyy edelleen tasaisena. Maaru Seppä, Jenni Tolonen ja Hanni-Mari Ruuskanen jättävät joukkueen. Myös viime kauden lyöjätykki Susanna Ylä-Kero harkitsee vielä jatkoaan. Silja Rehunen sen sijaan palaa joukkueeseen vuoden tauon jälkeen. Uusia Kirittäriä ovat Tuuli Nissinen Kouvolasta sekä viisinkertainen itä-länsi-pelaaja Tiina Tolonen.

- On meillä aiemminkin huippupelaajia lopettanut, ja aina on löytynyt korvaajia. Tänne tullessaan pelaajat kehittyvät huimasti. Meillä kasvatetaan keskitason pelaajista huippuja, kertoo Kirittärien pelinjohtajana jatkava Jussi "Nalle" Viljanen.

Menestys on pienestä kiinni

Kirittäret on siitä harvinainen joukkue, että sen peräsimessä on kaksi korkeakoulututkinnon suorittanutta valmentajaa. Niina Rinkisen ja Marjut Hylkilän tieto-taito onkin varmasti yksi merkittävimmistä tekijöistä Kirittärien kultaputkessa.

- Lukuisista mestaruuksista huolimatta me emme tuuduttaudu voittamiseen. Uskomme siihen, että asiat voi aina tehdä paremmin. Panostamme laatuun ja ymmärrykseen. Pelaajat todella ymmärtävät, miksi mitäkin tehdään, Viljanen selittää.

Viljanen uskoo, että Kirittärien menestyksen takana on taito huomioida myös sellaiset pienet tekijät, mitkä muilta jäävät tekemättä. Kirittärien valmentajat ymmärtävät lajia ja tietävät millaista fysiikkaa se vaatii.

- Kaikki on harkittua aina ravitsemuksesta alkuverryttelyihin. Me emme syö makkaraa ennen peliä, Viljanen toteaa.

Ensi kauden virallinen tavoite Kirittärille on finaalipaikka. Tarkemmin sanottuna kymmenes finaalipaikka putkeen.

- Jos minun pitäisi valita joko 1300 katsojaa runkopeleissä ja hopeaa finaaleissa tai 600 katsojaa ja kultaa, valitsisin ensimmäisen, Viljanen toteaa.

Tyydyttäisikö hopea sitten pelaajia?

- Eihän sitä nyt ole järkeä sijoitustaan huonontamaan lähteä, kuuluu kommentti pelaajien keskuudesta.

Lähteet: YLE Keski-Suomi / Riikka Lamminen

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus