1. yle.fi
  2. Uutiset

Terveisiä Lontoosta

Radio Savon Petri Julkunen arvioi asiantuntemuksella ja maalaisjärjellä muotituulia tässä viikottaisessa muotiblogissaan. Miksikö? Koska jonkun se on tehtävä. Ja se joku on tällä kertaa Julkunen.

muoti

Ah, Lontoo!

Tuo kansainvälisten muotituulahdusten Mekka ja trendikkyyden edelläkävijä! Tai kolkko paikka sumuisella saarella, jossa sukurutsainen jengi myy toisille kalanpaloja ja ranskalaisia perunoita. Tulkintakysymys. Itse en aikoinaan sattuneesta syystä ehtinyt mukaan 60-luvun "svengaavaan Lontooseen", joten nyt nautitaan jokapäiväisistä vesisateista ja haaleasta oluesta 2010-luvun kynnyksellä.

Joku kysyi aionko tutustua Lontoon vintage-muotiin? En. Käsittääkseni vanhat vaatteet ovat vanhoja vaatteita, eivätkä ne siitä muuksi muutu, vaikka kuinka hokisi vintagevintagehaukionkala.

Olenko käynyt Carnaby Streetillä tai jollain muulla muotikadulla? En ole, tulee väenpaljoudessa lihavalle miehelle hiki ja liian kallista on. Ja vaatteet kummallisia.

Sen sijaan olen keskittynyt Lontoon katumuotiin seuraavissa muotikeskuksissa : Craven Cottage ja Emirates Stadium. Näillä jalkapallostadioneiksikin kutsutuilla muotimestoilla olen huomannut sen, että jalkapalloväki on löytänyt merkeikseen tänäkin vuonna Stone Islandin, Lacosten, Burberryn, Henry Lloydin ja Fred Perryn. Ihanaa!

Valittujen Palojen kulunutta ilmaisua käyttäen : hauskaksihan jutun tekee se, että kyseiset merkit ovat suosittuja nimenomaan ns. huligaaniosaston jalkapallokannattajilla. Eli Burberryn ruutua niskaan ja tämän jälkeen on aika tuurissaan, oletko taitava tyyliniekka vai onneton huligaanilaumalta turpaan ottava turisti.

Tässä pari kuvaa ns. mestoilta.

Tsaudepaude muotifrendini!

Lähteet: YLE Savo / Petri Julkunen

Lue seuraavaksi