Fanituotteista on tullut valtava bisnes

Fanituotteista on muodostumassa musiikkimarkkinoille jo levymyyntiä isompi bisnes. Kotikutoisesta paitakaupasta on tullut muutamassa vuodessa ammattimaista toimintaa, jossa arvioidaan pyörivän Suomessa vuosittain jo yli miljoona euroa.

viihde
Madonnan faneja
YLE

Monille suomalaisbändeille ja artisteille erilaisten oheistuotteiden myynti tuo jo tällä hetkellä levymyyntiä suuremmat tuotot. Levy-yhtiö Backstage Alliancen tuotemyynnistä vastaava Reetta Kauranen sanoo, että markkinat kasvavat koko ajan.

- Ihmiset haluavat yhä enemmän osoittaa faniuttaan muuten kuin ostamalla levyjä eli pukeutumalla fanivaatteisiin ja ostamalla fanituotteita. Tästä on muodostumassa livebisneksen ohellä musiikkibisneksen suurin tulonvirta. Eikä bändipaitaa voi ladata netistä, Kauranen summaa.

Levy-yhtiöt ovatkin huomanneet nopeasti kasvavan fanituotebisneksen mahdollisuudet. Esimerkiksi Backstage Alliance on laajentanut tuotekauppaansa viimeisen vuoden aikana vauhdilla, ja Sony Music on ostanut fanituotteita kauppaavan nettikaupan rokkikauppa.comin.

Paita muuttuu kynttilöiksi, laukuiksi ja lakanoiksi

Paitakaupasta on tullut samalla ammattibisnestä, jossa arvioidaan pyörivän Suomessa vuosittain yhdestä kahteen miljoonaa euroa. Sony Musicin talouspäällikön Vesa Aittomäen mukaan myös tuotteiden valikoima on laajentunut - harva bändi tyytyy kauppaamaan pelkkiä t-paitoja, vaan faneille tarjotaan kokonainen tuotteiden sarja vaatteista sisustusesineisiin.

- Aiemmin monet artistit hoitivat myynnin itse, mutta heillä ei ollut siihen aina aikaa eikä välttämättä tarvittavaa ammattitaitoakaan. Kaikki osapuolet hyötyvät siitä, että ammattilaiset hoitavat asian, Aittomäki sanoo.

Muutamat bändit kauppaavat fanituotteensa yhä itse, mutta hekin yhä isommalla volyymilla. Esimerkiksi Lauri Tähkä, Nightwish ja Apulanta myyvät nettipuodeissaan satoja erilaisia tuotteita. Tarjolla on tavaraa kynttilöistä lakanoihin ja alusvaatteista kangaskasseihin.

Fanituotteilla katetaan musiikin teon kustannuksia, kun laskeva levymyynti ei siihen yksin riitä. Apulannan verkkokauppaa ylläpitävä Lotta Lintukangas sanoo, että tuotemyynnistä on bändille kiistaton hyöty.

- Toki siitä on hyötyä tämänkin kokoiselle yhtyeelle. Näin bändi pystyy harjoittamaan myös sitä varsinaista bänditoimintaansa, Lintukangas toteaa.

Lähteet: Annastiina Heikkilä / YLE Uutiset