Esiraadin kommentit Runeberg-ehdokkaista

Runeberg-ehdokkaat valitsi esiraati, johon kuuluivat kirjailija Orvokki Autio, tutkija ja suomentaja Anna Helle Jyväskylän yliopistosta sekä kirjallisuudentutkija ja kriitikko Rita Paqvalén Helsingin yliopistosta.

kulttuuri
Kuvassa ylärivissä Kristina Carlson, Monika Fagerholm, Kari Hotakainen ja Sanna Karlström. Alarivissä Maarit Verronen, Gerry Birgit Ilvesheimo sekä Juha Siro.
Runeberg-palkinnosta kisaa seitsemän kirjailijaa.YLE, Juha Siron kuva Like Kustannus

Monika Fagerholm: Säihkenäyttämö

Monika Fagerholmin vangitseva Säihkenäyttämö on itsenäistä jatkoa Fagerholmin edelliselle romaanille Amerikkalainen tyttö (2004). Säihkenäyttämön runsaan henkilögallerian päätähdiksi nousevat ystävykset Suzette ja Maj-Gun, ja tapahtumapaikkana on entuudestaan tuttu Seutu. Teoksessa kerrotaan yhä uudelleen ja eri näkökulmista seutulaisten uusia ja vanhoja tarinoita, mikä kyseenalaistaa ajatuksen yhdestä totuudesta. Fagerholmin rikas kieli on omintakeista ja tunnistettavaa, ja monitasoinen kertomus kestää helposti useamman lukukerran – se suorastaan kutsuu lukemaan uudestaan. Romaanin maailmaa ympäröi selittämätön pahaenteisyys, mutta henkilöiden kohtaloissa on myös surun, komiikan ja melodraaman sävyjä.

Kari Hotakainen: Ihmisen osa

Hotakaisen romaanissa tarinaa kirjailijalle kertoo lankaliikkeen omistaja Salme Malmikunnas. Kertomus purkautuu kuin lankarullasta ja se vie kertojaa mukanaan, jonka ajatuksissa ihmettely poikii riemastuttavan viisauden: ”Kyllä ihminen on tunteiltaan täysi kymppi. Ihminen pystyy aivan hyvin yhdeltä istumalta tuntemaan häpeää, iloa, surua, kyllästymistä, kateutta, mustasukkaisuutta. Mutta järjeltään ihminen on mikä on”. Hotakainen on tragikomedian taitaja. Sanoma tuntuu olevan se, että mikään systeemi ei voi olla niin täydellinen, ettei ihmisiä jää yli. Mutta ylijääneiden puolella pitää olla.

Gerry Birgit Ilvesheimo: Lykantropia

Gerry Birgit Ilvesheimon Lykantropia on väkevä ja rohkea kuvaus 1930-luvun Euroopasta ja sen ajan sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja rotuun liittyvistä aatesuuntauksista. Teoksen päähenkilönä on Franziska, tai Francesco, naispuolinen dandy joka viihtyy smokissa ja viettelee naisia. Hänen kasvutarinansa vie lukijan odysseialle – ensin Brasiliaan, sitten ympäri Euroopan. Kirjan rakenne on labyrinttimainen, ja se liikkuu ajassa eteen ja taakse tulematta koskaan täysin perille. Euroopan historia, myytit, taide, arkkitehtuuri sekä vuosisadanvaihteen seksuaalisuusteoriat nivoutuvat yhteen muodostaen kirjasta tiiviin ja harvinaisen moniulotteisen kokonaisuuden.

Sanna Karlström: Harry Harlow’n rakkauselämät

Sanna Karlströmin Harry Harlow’n rakkauselämät -kokoelman runoissa puhutaan rakkaudesta ja rakkauden kaipuusta. Kyse ei kuitenkaan ole onnen, lohdun tai erotiikan sanoista vaan raadollisesta maailmasta, jossa tiedemies Harry Harlow yrittää tieteellisin kokein löytää rakkauden. Silti kokoelma ei jää vain tunnekylmän tutkijan mielenmaiseman kuvaksi. Runoissa käsitellään rakkautta, rakkaudettomuutta ja ihmisyyttä myös yleisemmin tavoin, jotka ravistelevat lukijaa. Tarkoituksellisen toteava kieli ja hallitusti sommitellut runot luovat sulottomuudessaan osaltaan teoksen teemaa.

Juha Siro: Marilynin hiuspinni

Juha Siron Marilynin hiuspinni on herkkä ja psykologisesti tarkka romaani miehestä, joka on menettämässä muistinsa sekä niistä keinoista, joilla mies pyrkii estämään minuutensa murenemista. Teos on taitavasti ja melkein trillerimäisesti rakennettu erilaisten toistuvien muistifragmenttien ympärille, joiden merkitys avautuu lukijalle sivu sivulta. Keskeisiä romaanissa ovat myös intertekstuaaliset viittaukset ja kirjallisuussitaatit, jotka jäsentävät ja avaavat tekstiä kiinnostavalla tavalla. Kerronta on tiivistä, hyvin tarkoituksenmukaista ja kielellisesti hienovaraista.

Maarit Verronen: Normaalia elämää

Maarit Verronen nostaa novelleissaan jälleen taitavasti esille ihmisten hämmästyttävät tavat ja tottumukset. Moraalin rajat tuntuvat hämärtyvän nyky-yhteiskunnassa siinä määrin, että moraalittomuutta pidetään täysin normaalina. Verronen näyttää myös kuinka on ”normaalia” käyttää pelkästään hyväkseen toista ihmistä, oli tämä sitten elävä tai kuollut. Verrosen psykologinen silmä on tarkka, hän ei alleviivaa, ei opeta sormi pystyssä, hän vain kertoo asiat niin kuin ne ”ovat”. Kieli on armotonta, elävää ja terävää. Verronen kertoo mm. nykyaikana tutusta ihmistyypistä, ”jolla oli tapana muodostaa moniin asioihin kanta, ennen kuin hän tiesi mistä todella oli kysymys”.

Lähteet: YLE Uutiset