Tähtihetki: Hääkuvaaja

Anu Silfverbergin mukaan Hääkuvaaja on pinnallinen elokuva, jota ei pelasta filmiin sisältyvä puolivillainen moralisointi. Tarmo Poussua häiritsee elokuvan keskeneräiseksi jätetty käsikirjoitus.

kulttuuri

Ulf Malmrosin Hääkuvaaja vaikuttaa aluksi kasvutarinalta. Nuoren miehen halu tehdä enemmän kuin mihin hänen uskotaan kykenevän on kuvattu sympaattisesti.

Alun henkilögalleria rokkaa – siinä on komiikkaa ja säröä. Maailmanlopun tuppukylän skinit ja hevarit ovat kiinnostavia pienine toiveineen ja liioiteltuine intoiluineen. Ainakin paljon kiinnostavampia kuin ne ruotsalaiset yläluokan piirit joihin päähenkilö Robin (Björn Starrin) päätyy sattumanvaraisen valokuvauskeikan kautta. Siitä alkaa tuhkimotarina, jossa on monia kaikuja niistä amerikkalaisista teinielokuvista, joissa vähän oudosta tyypistä tehdään salonkikelpoinen.

Lopulta Häävalokuvaaja on melko pinnallinen elokuva. Robinin muuttuminen hevarista hipsteriksi tapahtuu salamannopeasti, selittelemättä ja vailla todellista kritiikkiä – täyskäännöksen tarkoitus tuntuu olevan, että päähenkilöstä saadaan kivemman näköinen. Sitten pukeudutaan muotiluomuksiin ja hengataan Tukholmassa. (Mistä varaton tuppukylän hevari repii design-vaatteensa, ei selviä.)

Pakettia yritetään pelastaa puolivillaisella moralisoinnilla. Hääkuvaaja on käsittelevinään luokkayhteiskuntaa, mutta projekti epäonnistuu, koska vaikka rikkaiden elämää “kritisoidaan”, on selvää että ihanne on nimenomaan aristokraattinen välinpitämättömyys omasta asemasta, ja sen mukainen tyylikäs pukeutuminen.

Elokuvan kiinnostavin henkilöhahmo on uran reunassa riippuva alkoholisoitunut näyttelijä Jonny. Kjell Bergqvist tuo rooliin syvyyttä, joka muista hahmoista paljolti puuttuu.

Anu Silfverberg

Nuoren polven ruotsalaisohjaaja Ulf Malmros tunnetaan Suomessakin nuorekkaista draamakomedioistaan Unelma bändistä – Tjänare kungen ja Levoton Sussie. Samaa irtonaista linjaa tavoittelee hänen uusin työnsä Hääkuvaaja, mutta vailla edeltäjiensä otetta kuvaamaansa elämänpiiriin.

Läpimurtonsa Levottomassa Sussiessa Pölsanin roolissa tehnyt Björn Starrin esittää Hääkuvaajassa pienessä värmlantilaisessa teollisuuskaupungissa varttunutta Robinia, joka päättää työttömäksi jäätyään ansaita leipänsä hääkuvaajana. Saatuaan keikan Tukholmasta hän tutustuu upporikkaan teollisuussuvun tyttäreen Astridiin (Tuva Novotny) ja pääsee tämän kautta kurkistamaan ruotsalaisen yläluokan etuoikeutettuun elämänpiiriin.

Hääkuvaajan tarkoitus lienee tehdä romanttisen komedian varjolla kevyttä pilaa ruotsalaisen yhteiskunnan luokkaeroista. Malmrosin elokuvasta – jonka käsikirjoituksesta hän myös vastaa – puuttuu kuitenkin selkeä näkökulma. Elokuvan sympaattisimmaksi hahmoksi nousee lopulta Astridin upporikas, mutta rehellinen isä, jonka rinnalla päähenkilö Robin alkaa vaikuttaa selkärangattomalta sosiaaliselta kiipijältä.

Elokuvan käsikirjoitus on pahasti keskeneräinen. Sekä Robinin että Astridin luonnekuvat jäävät huolimattoman luonnoksen asteelle, mistä johtuen heidän romanssinsakaan ei iske tulta. Uskottavalta ei tunnu myöskään Robinin äkillinen menestys valokuvaajana.

Ruotsissa Hääkuvaaja on saavuttanut suuren yleisömenestyksen. Olisiko syy sen ruotsalaista kansankoti-ihannetta vaaliva tarina, jonka lopussa työläistaustainen maalaisujuntti ja suurkaupungin teollisuuspohatta paiskaavat toverillisesti kättä?

Tarmo Poussu