1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Järjestöt: Facebook-uudistus loukkaa yksityisyyttä

Yhteisösivusto Facebookia kritisoidaan käyttäjiensä yksityisyyden suojan lieventämisestä. Useat sähköisten kansalaisoikeuksien puolesta puhuvat järjestöt ovat kritisoineet Facebookin eilen lanseeraamaa tietosuojauudistusta. Asiasta kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

kulttuuri
YLE

Esimerkiksi kansalaisoikeuksia puolustava Electronic Frontier Foundation (EFF) -järjestö sanoo, että uudistus vaikeuttaa henkilökohtaisten tietojen salaamista, ja sen tarkoitus on houkutella ihmisiä jakamaan julkisesti yhä enemmän itseään koskevaa informaatiota.

Facebookin tietosuojapolitiikka on herättänyt kritiikkiä myös yhteisösivuston käyttäjien joukossa. Monet käyttäjät kertovat mm. poistaneensa profiilistaan itseään koskevaa informatiota.

Facebook uudisti keskiviikkona käyttäjien yksityisyyden suojaa koskevia asetuksiaan. Nyt esimerkiksi käyttäjän sukupuoli ja asuinpaikka näkyvät kaikille yhteisösivuston asiakkaille. Facebookin ylläpitäjien mukaan tarkoitus on parantaa sivuston käytettävyyttä, ei huijata ihmisiä paljastamaan henkilökohtaisia tietoja.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi