Parran muotoilu on nyt suosiossa

Hoidetut parrat ovat yleistyneet Suomen katukuvassa 2000-luvulla. Varsinkin nuoret miehet haluavat partaansa muotoilun.

viihde
Mies esittelee muotoiltua partaa.
Yle / Jorma Tuominen

Suomessa hieman vanhemmilla miehillä on nähty täyspartoja maailman sivu. Viime vuosina ne ovat yleistyneet ja alkaneet näyttää hoidetummilta. Nuoremmat miehet ovat alkaneet kasvattaa myös rohkeasti osapartoja.

Partojen paluu on tapahtunut vähin äänin, ilman mediahälyä. Karvaisuuden muotia tuntuu Suomessa ohjaavan vain viidakkorumpu.

Turun kaduilla jopa 30-40 prosentilla aikuisista miehistä on nykyään partaa sen verran, ettei sitä voi enää tulkita sängeksi. Täysparta on hallitseva tyyppi, yleensä reilun sentin mitassa pidettynä. Nuorilla miehillä näkee huolella muotoiltuja leukatupsuja ja pujopartoja. Letitetyt tai raidallisiksi värjätyt parrat ovat ainakin vielä yksilöllisiä harvinaisuuksia.

Maailmalla Jalkapallotähti David Beckham kasvatti parran vuonna 2009. Sileäleukaisessa Britanniassa se oli sensaatio. Beckhamin ohella muotoiltuja partoja on popularisoinut mm. näyttelijä Johnny Depp.

Hymy, elehtiminen ja jopa ammatti määräävät pitkälti parran mallin.

Mikaela Meriholvi-Rantanen

Naisen sana auttaa partamallin valinnassa

Toimittaja Jorma Tuominen kävi muuntumassa Parta & Palmikon parturin Mikaela Meriholvi-Rantasen käsittelyssä. Meriholvi-Rantanen on elävä todiste hoidettujen partojen suosion kasvusta, sillä hän on erikoistunut niihin. Toimittajalle parturin käsittelyssä jäi täysparrasta vain viikset ja leukatupsu.

Moni asia vaikuttaa siihen, millainen kasvojen karvoitus kullekin miehelle sopii. Kokeiluja voi toki tehdä rohkeasti, sillä kaivattu parta kasvaa takaisin ja liioista karvoista pääsee aina eroon. Epätasainen kasvu tai väritys ovat tavallisia syitä luopua parran kasvatuksesta.

- Kasvojen muoto rajaa parran mallia, aloittaa Mikaela Meriholvi-Rantanen, ja jatkaa yllättävämmillä seikoilla: myös hymy, elehtiminen ja jopa ammatti määräävät pitkälti parran muodon. Uskottavuus omassa työssä pitää säilyttää.

Vaikka miehillä on omat käsityksensä karvoistaan, Meriholvi-Rantanen vakuuttaa, että naisen sanaa uskotaan.

- Ehkä mies kaipaa naisen näkemystä siitä, mikä hänelle sopii. Mieshän toivoo, että naiset pitävät hänen ulkonäöstään, miettii Meriholvi-Rantanen.

Katumuoti on yksilöllistä

Koska jokainen mies on erilainen, ei ainakaan vielä ole nähtävissä partasesonkeja kuten kevään 2012 muotipartaa. Parran kasvu tai väritys ei kaikilla ole kovin tasainen, ja silloin valmiit muotit eivät tule kysymykseenkään.

- Aika paljon on pujopartoja. En yhtään tiedä, mistä miehet ne ovat keksineet, mutta yllättävän monille sellainen sopii. Ja tuohan se miehekkyyttä, Mikaela toteaa yhdestä katukuvan trendistä. Maahanmuuttajamiesten tip top parrat ovat ehkä antaneet kantaväestölle virikkeitä.

- Moni partaansa vaaliva käy parturissa kahden viikon välein. Se on hyväksi havaittu huoltoväli. Olen kysellyt heiltä, miten partaa itse huolletaan. Miesten näkökulma on se, että hoitokemikaaleja ei koeta tarvittavan. Kasvopesu aamuin illoin riittää ja tuuhea parta pestään samalla sampoolla kuin hiukset. Muuta hoitoa ei tarvita.

Professori Esko Valtaojalla on vuosikymmeniä kasvatettu pitkä täysparta. Hän kertoo pesevänsä parran sampoolla pari kertaa viikossa. Yön aikana ryttääntynyt parta pitää järjestää joka aamu hiusharjalla. Parikymmentä vetoa riittää. Parran alareunan trimmaus hoituu ottamalla parta sormien väliin ja klipsauttamalla saksilla reuna suoraksi.