Hiv-rokotteen kehittäjä palkittiin

Suomen Nuorkauppakamarit palkitsivat tamperelaisen Jani Koskisen Vuoden Nuori Menestyjä -palkinnolla. 38-vuotias Koskinen sai tunnustusta hiv-rokotteen kehittämisestä.

Menestyvät yritykset

Tamperelaisen Fit Biotech Oy:n tuotantojohtaja Jani Koskinen sai lääketieteen Vuoden nuori menestyjä -palkinnon.

Fit Biotechin kehitystyön tavoitteena on aikaansaada parantava, ihmisen omaa immuunijärjestelmää tukeva rokote.

Yrityksen kehittämällä rokotteella on onnistuttu ensimmäistä kertaa vähentämään hiv-tartunnan saaneiden henkilöiden veressä olevien virusten määrää.

Vuoden nuori menestyjä on maailmalla arvostettu palkinto, jonka Suomen Nuorkauppakamarit jakaa omalla alallaan menestyneille korkeintaan 40-vuotiaille henkilöille. Vuoden nuori menestyjä -palkitut henkilöt kisaavat edelleen kansainvälisestä JCI Ten Outstanding Young Persons of the World (TOYP) -palkinnosta.

Maailmassa on arvioitu olevan noin 42 miljoonaa hiv-tartunnan saanutta, joista 30 miljoonaa elää Afrikassa. On valtioita, joissa jopa kolmannes aikuisväestöstä on hiv-positiivisia. Vuosittain HIV-tartunnan saa 5 miljoonaa ihmistä.