Risto Nieminen saa Veikkauksesta muhkeat erorahat

Julkisuudessa on spekuloitu, hakeeko Nieminen Olympiakomitean puheenjohtajaksi. Viime vuonna hänen palkkapussinsa karttui 356 000 euron vuosituloilla.

urheilu
Risto Nieminen
Risto NieminenYle

Työt Veikkauksen toimitusjohtajana yllättäen jättävä Risto Nieminen saa Yle Uutisten tietojen mukaan hyvät erorahat. Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen jättää tehtävänsä vuoden 2012 lopussa. Nieminen on Yle Uutisten tietojen mukaan saamassa noin vuoden palkkaa vastaavan eli satojen tuhansien eurojen suuruisen erorahan.

Vuonna 2011 Nieminen sai palkkaa noin 356 000 euroa. Sen lisäksi hän sai tulospalkkiota lähes 114 000 euroa.

Ylen tietojen mukaan Risto Niemisen ja Veikkauksen hallituksen puheenjohtajan Suvi-Anne Siimeksen välillä oli näkemyseroja lähtemisen ehdoista.

Henkilöstölle Nieminen on tiettävästi kertonut haluavansa jatkossakin työskennellä haasteellisissa tehtävissä urheilun tai kulttuurin parissa.

Aiemmin Nieminen on ollut kiinnostunut Olympiakomitean puheenjohtajuudesta. Edellisellä nimityskierroksella ei pidetty hyvänä sitä, että tehtävää olisi hakenut Veikkauksen toimitusjohtajan toimen haltija.

Nieminen on kansainvälisestikin hyvin verkostoitunut urheilun ja rahapeliliiketoiminnan asiantuntija.

Siimes: Hyvä hetki siirtää viestikapula

Veikkauksen hallituksen puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes sanoo, että yhtiö noudattaa toimistusjohtajan kanssa tehtyjä sopimuksia.

- Toimisopimuksissa on yleensä myös säädökset sen varalta, miten sopimus päätetään, Siimes kommentoi asiaa Yle Uutisille.

Hallituksen ja Niemisen välisiä kiistoja Siimes kommentoi sanoen, että lähdöstä on sovittu täydessä yhteisymmärryksessä.

Veikkauksen hallitus on päättänyt aloittaa uuden toimitusjohtajan haun välittömästi.

Siimes sanoo Yle Uutisille, että ajankohta on yhtiön kannalta hyvä.

- Toimintaympäristö pelialalla muuttuu nopeasti, joten on hyvä, että voimme nyt hakea paikalle ihmistä, joka luotsaa yhtiötä seuraavat kymmenen vuotta, tehden yhtä hyvää tulosta kuin mitä yhtiö on viime vuosina tehnyt, Siimes sanoi.

Risto Nieminen on ollut toimitusjohtajana vuodesta 2001. Hän tulee eläkeikään vuonna 2014.

Veikkauksen tiedotteessa painotetaan erikseen, ettei nyt tehty ratkaisu muuta Niemisen lisäeläkejärjestelyjä. Alkuvuodesta Veikkauksen hallituksen puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes joutui julkisesti puolustamaan lisäeläkkeitä, jotka ovat valtion ohjeen vastaisia.

Nieminen ei ole kommentoinut julkisesti päätöstään lähteä Veikkauksesta.

Lähteet: Yle Uutiset