1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. urheilu

Jyväskylässä juhlittiin kiekkokultaa läpi yön

JYPin bussi jumiutui juhlijoihin ennen jäähallia. Kultajuhlat eivät aiheuttaneet ylimääräistä työtä poliisille.

urheilu
Jyp-faneja juhlii Jyväskylän keskustassa
Yle / Isto Janhunen

Sadat ihmiset kerääntyivät juhlimaan JYPin jääkiekon Suomen mestaruutta maanantai-iltana Jyväskylässä. Hippoksen jäähallille kerääntyi noin 500 kannattajaa ottamaan kultajoukkue vastaan. Myöhemmin juhlat jatkuivat ympäri kaupungin keskustaa.

Juhlijat saartoivat Lahdesta saapuneen JYPin bussin jo ennen jäähallia. Joukkue itse raivasi Kanada-malja edellä tiensä hallille. Paikalla olleen Yle Uutisten kuvaajan mukaan ilmassa oli karnevaalin tuntua.

Vaikka juhlinta oli riehakasta, se ei työllistänyt poliisia. Keski-Suomen hätäkeskuksen mukaan kultajuhla ei aiheuttanut ylimääräisiä tehtäviä poliisille.

Lue seuraavaksi