Koe uusi yle.fi

Nälkävuosi syöpyy mieleen kuin mustavalkoinen valokuva

Kolarilaisen toimittajan Aki Ollikaisen esikoisteos Nälkävuosi on hyvin voimakas ja koskettava esikoisteos. Tapahtumat syöpyvät syvälle lukijan mieleen kuin vanhat mustavalkoiset valokuvat, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

lukeminen
Aki Ollikainen: Nälkävuosi -kirjan kannen osakuva

Voimme nykyään seurata televisiosta miten eri puolilla maailmaa, varsinkin Afrikassa ihmiset vuosittain joutuvat näkemään nälkää etenkin kuivuuden takia. Nälkä tappaa joillain alueilla ihmisiä kuin kärpäsiä ja saa vähänkin kynnelle kykenevät liikkeelle. Kansainväliset järjestöt yrittävät ruokkia nälkäisiä, siinä kuitenkaan aina onnistumatta tarpeeksi hyvin. Viimeisestä Suomessa tapahtuneesta suuresta luonnon aiheuttamasta nälänhädästä on kulunut kohta 150 vuotta. Vuosina 1865-1868 olivat meillä ns. suuret nälkävuodet, joiden seurauksena 8 prosenttia maan silloisesta väestöstä, 138 000 ihmistä, kuoli nälkään ja erilaisiin tauteihin.

Suomen silloinen senaatti, jonka johdossa oli J.V.Snellman, hoiti väestöstä huolehtimisen huonosti. Lainalla ostettu vilja ei päässyt aikaisen talven takia satamiin. Myöhässä aloitetut hätäaputyöt Riihimäki-Pietari radan rakentamiseksi eivät juurikaan auttaneet, koska töihin päässeet ihmiset olivat nälkiintymisen takia hyvin huonossa kunnossa. Lisäksi ihmisten kerääntyessä kaupunkeihin ja hätäaputöihin erilaiset kulkutaudit niittivät julmaa satoaan.

Kolarissa asuva toimittaja Aki Ollikainen on äsken ilmestyneessä esikoisteoksessaan tarttunut uskaliaasti vuosien 1865-68 tapahtumiin. Esikoisromaani on nimeltään Nälkävuosi. Kirjan on kustantanut Siltala. Aki Ollikainen on syntynyt vuonna 1973. Hän on opiskellut Jyväskylän yliopistossa pääaineena yhteiskuntapolitiikka ja suorittanut valokuvaajan ammattitutkinnon vuonna 2007.

Hyvin kirjoitetun tarinan vaikutus lukijaan on mielestäni paljon voimakkaampi kuin tavallisen uutisfilmin. Taide koskettaa ihmisen mieltä syvemmältä.

Juha Pikkarainen

Nälkävuoden tarinassa eletään vuotta 1867. Nälkä on jo niittänyt satoaan ja ihmisten elinmahdollisuudet syrjäisissä torpissa hupenevat olemattomiin. Marja joutuu kahden lapsensa, Mataleenan ja Juhon, kanssa jättämään miehensä Juhanin, joka on jo hyvin huonossa kunnossa, kuolemaan pakkasessa kylmenevään torppaansa. Vielä elossa olevien on lähdettävä etsimään leipää. Kaukaisena päämääränä siintää Pietari, josta voisi löytyä pelastus tähän hengenhätään. Tuo päämäärä on kuitenkin liian kaukana ja kuolema ehtii edelle. Ensin se vie Mataleenan ja sitten Marjan. Vain perheen pieni Juho-poika jää henkiin, koska hänet tavallaan adoptoi lääkäri Teo Renqvist.

Helsingissä asuvien Renqvistin veljesten elämän kautta Ollikainen tuo romaaniinsa parempiosaisten säätyläisten elämän. Veljekset Teo ja Lars elävät herrasväen tapaan, eikä nälkä koeketa heitä itseään henkilökohtaisesti. Toki hekin joutuvat näkemään köyhien ja kuolevien ihmisten todellisuuden. Käyttäessään romaaninsa tapahtumien kertojina sekä parempiosaisia että nälkään kuolevia köyhiä, Ollikainen luo romaaninsa tarinaan syvyyttä. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään sosiaaliraportti hirvittävistä tapahtumista vaan koko sen aikaisen yhteiskunnan kaunokirjallinen kuvaus lyhyinä välähdyksinä erilaisista elinpiireistä. Säätyläiset pelaavat lämpimissä kodeissaan shakkia ja juovat punssia, kun köyhät ja kurjat yrittävät pakkasessa raahautua kaupunkeihin ruoan perässä mutta iso osa heistä kuolee jo matkalla.

Kun luin Aki Ollikaisen Nälkävuotta, hätkähdin taas kerran hyvän tarinan ja kaunokirjallisuuden voimasta. Kun katselemme televisiosta uutisfilmiä kuolevista ja kärsivistä jossain Afrikassa tietysti saatamme järkyttyä mutta kuitenkin unohdamme asian helposti. Korkeintaan osallistumme johonkin keräykseen nälkäänäkeville oman mielemme rauhoittamiseksi. Kun lukee hyvin tehtyä romaania samasta aiheesta, lukija oikeasti eläytyy kuvattavien ihmisten kärsimyksiin ja myötäelää toisella lailla ankaria tapahtumia. Kun kirjailija onnistuu Ollikaisen tapaan saamaan kuvattaviin henkilöihin tosia ja inhimillisiä piirteitä, lukija kokee muutakin kuin pelkkää sääliä. Hyvin kirjoitetun tarinan vaikutus lukijaan on mielestäni paljon voimakkaampi kuin tavallisen uutisfilmin. Taide koskettaa ihmisen mieltä syvemmältä.

Aki Ollikaisen Nälkävuosi on paitsi hyvin voimakas ja koskettava esikoisteos, se poikkeaa erikoisella aiheellaan esikoisteosten minäkeskeisestä valtavirrasta. Lyhyin erillisin luvuin, joissa kertoja vaihtuu, Ollikainen saa tarinaansa syvyyttä ja ilmaa. Kirjailijan ei tarvitse kertoa kaikkea mahdollista vaan tapahtumat jatkavat omaa matkaansa lukijan tajunnassa. Romaanin kerronnassa näkyy mielestäni Ollikaisen kokemus kirjoittajana mutta myös hänen koulutuksensa valokuvaajana. Hän onnistuu vangitsemaan kertomansa tapahtumat tarkasti valokuvan tavoin. Ne syöpyvät syvälle lukijan mieleen kuin vanhat mustavalkoiset valokuvat.

Vaikka kirjavuosi on vasta alullaan, ennustan Aki Ollikaisen Nälkävuodelle menestystä. Hänen pieni romaaninsa on varmasti korkealla, kun palkitaan vuoden parasta esikoisteosta. Ja kaiken kukkuraksi Nälkävuosi on harvinaisen kaunis myös esineenä. Kirjan erikoinen kansilehtiratkaisu varmasti myös huomataan. Lukemisiin.