1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. urheilu

Voitonhuuto yhdistää ja tekee onnelliseksi

Riemu on jo miljoonien vuosien ajan purkautunut huutamisena, kiljumisena ja karjumisena mutta miksi voitonjuhlinnassa lähtevät vaatteetkin pois?

urheilu
JYP-fanit tuulettavat SM-kultaa 2012

Maanantai-iltana JYPin jääkiekon Suomenmestaruus kirvoitti ilmoille jos jonkinlaisia huudahduksia ja karjahduksia. Eikä ole ensimmäinen kerta, kun voitonhuumassa urheilufanit huutavat äänensä käheiksi.

Tutkija Markku Penttonen Jyväskylän yliopiston psykologian laitokselta kertoo, riemun kiljahduksilla on pitkät perinteet.

- Se tulee miljoonien vuosien takaa. Varmasti huutamista on ollut paljon silloin, kun on saatu esimerkiksi iso eläin saaliiksi ja tiedetään, että iltasella on kekkerit tiedossa.

Huutaminen yhdistää ihmisiä

Penttosen mukaan riemua voi osoittaa erilaisin tavoin, mutta yhteistä on aina se, että ollaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa ja osoitetaan yhteisyyttä. Huutaminenkin liittyy vahvasti yhteisöllisyyteen: ihminen haluaa samastua toisiin ihmisiin ja nauttia asioista toisten ihmisten kanssa.

- Huutaminen on asia, joka yhdistää ihmisiä. On helppo yhtyä muiden huutamiseen, hän selittää.

Usein huutamiseen liittyy myös yksinkertaisia sanoja, joita jokaisen osallistujan on helppo toistaa. Penttosen mukaan rytmi onkin huutamisessa tärkeää.

- Kun ihminen menee tähän rytmiin, onnellisuus jakaantuu eri ihmisille ja onnellisuus korostuu, kun jokainen on siinä mukana, Penttonen analysoi.

Vaatteet pois ja muskelit esiin

Huutamisen lisäksi myös riisuutuminen näyttää liittyvän voitonjuhlintaan. Varsinkin miehet alkavat suuressa riemunpurkauksessaan riisua vaatteita. Mistä tämä sitten tutkijan mielestä kertoo?

- Ehkä alkaa tulla lämmin tai kenties silloin kuvitellaan, että ollaan siellä Afrikan savannilla, Penttonen naurahtaa.

Saattaa tosin olla, että riisuutuminen liittyy vastakkaisen sukupuolen liehittelyyn.

- Urheilukisoihin mennään myös siksi, että nähdään vastakkaista sukupuolta. Mahdollisesti halutaan näyttää naisille muskeleita tai rintakarvoja. Tai jos elämänkumppani on mukana, se voi olla yhteistä kujertelua, Penttonen arvelee.

Lue seuraavaksi