1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ylämaat

Ylämaankarja tarkenee hyvin pakkasilla

Jalasjärven Luopajärvellä asustaa 30 ylämaankarjaan kuuluvaa sarvipäätä. Pitkäkarvaiset elikot ovat pakkasesta enemmän kuin mielissään, tietävät kasvattajat Kirsi ja Arto Huhtala.

Ylämaat
Ylämaankarjan hieho.
Ylämaankarjan nauta on pitkäturkkinen sarvipää.YLE / Anne Rahjola

Skotlantilainen nautarotu ylämaankarja tunnetaan paksusta turkistaan ja muhkeista sarvistaan. Turkki on ihan kuin tehty näille keleille, sillä Highland Cattle laiduntaa ulkona läpi vuoden.

Jalasjärveläiset Kirsi ja Arto Huhtala aloittivat ylämaankarjan pidon kaksi vuotta sitten viidestä hiehosta, ja nyt karja on kasvanut jo 30:een sarvipäähän.

Kirsi Huhtala kertoo, että eläimet ovat tyytyväisiä, kunhan ne saavat rehun lisäksi runsaasti kuiviketta ja sulaa juomavettä. Leikkisällä tuulella ollessaan ne saattavat pistää jopa piirileikiksi.

Viime kesänä osa karjasta oli maisematöissä Somerolla, jossa ne popsivat halulla varsinaissuomalaista kasvustoa ketoprojektissa.

Kaikkiaan Suomessa laiduntaa arviolta viitisentuhatta ylämaankarjan nautaa. Teuraskuntoon eläimet ehtivät hieman tavallista nautaa hitaammin, noin kolmivuotiaina.

Vähärasvaista lihaa

Myös ensimmäiset Huhtaloiden eläimet ovat jo kasvaneet teuraskuntoon. Vanhin emolehmä on puolestaan kymmenvuotias.

Täysikasvuisen ylämaankarjan liha on tummaa, tiheäsyistä ja vähärasvaista. Tämä on seurausta paitsi kasvunopeudesta myös nautojen saamasta ruuasta, joka on pääosin karkearehua.

Maultaan liha asettuu jonnekin hirvenlihan ja tavallisen naudanlihan väliin.

Huhtalat kuljettavat eläimensä teuraaksi itse, jalosteet tehdään muualla. Tilalla on vähitellen aloiteltu lihan suoramyynti, johon eteläpohjalaisia kuluttajia tarvitsee vielä hieman opastaa.

Huhtalan tilan omasta pakastimesta löytyy jatkuvasti jonkinlainen kattaus paistia tai jauhelihaa. Jos kuitenkin haluaa tuoretta lihaa, on varminta ilmoittautua varausjonoon.