1. yle.fi
  2. Uutiset

Koulu-uudistus elää yhä Kouvolassa

Kouvolan paljon puhetta aiheuttanut kouluverkkouudistus ei mennyt läpi muutoksitta eikä ilman äänestyksiä sivistystoimen johtokunnassa. Asiassa jätettiin myös kolme eriävää mielipidettä.

Kouvola
Opettaja neuvoo oppilaita vuodenaikatehtävässä pulpettien ääressä.
YLE / Anna Huittinen

Vääntö Kouvolan kouluverkon karsimisesta jatkuu. Sivistystoimen johtokunta päätyi kannalle, missä kymmenen koulua lakkautetaan vuonna 2012. Kouvolan keskustan kouluratkaisut tulee johtokunnan lausunnon mukaan tarkastella uudelleen rakennettavaksi suunnitellun uuden koulurakennuksen, Kankaan ja Kaunisnurmen koulujen suhteen.

Konsultin esityksestä poiketen sivistystoimen johtokunta päätyi esittämään Tuohikotin ja Löytyn koulujen säilyttämistä. Kääpälän koulu joutui lakkautuslistalle. Kouvolan kouluverkkoa tarkastellaan uudelleen vuonna 2012.

Sivistystoimen johtokunta esittää lakkautettaviksi Rekolan, Oravalan, Kääpälän, Muhniemen, Ummeljoen, Aitomäen, Kiehuvan, Mansikka-ahon ja Tornionmäen koulut sekä Sippolan yläkoulun.

Napan, Pilkanmaan, Ratulan, Tehtaanmäen sekä Tirvan koulujen lopettamista tarkastellaan vasta seuraavan valtuustokauden aikana.

Lähteet: YLE Kymenlaakso

Lue seuraavaksi