Enkelit ovat pitäneet pintansa vuosituhansia

Enkelit ovat muuttaneet muotoaan kulttuurista ja ajasta toiseen, mutta säilyneet elinvoimaisina. Historia tuntee enkeleiden kaltaisia hahmoja 3 000 vuoden takaa. Irlantilaisen tarun mukaan enkelit saattavat olla sukua jopa peikoille.

kulttuuri

Suomalaiset eivät ehkä tuntisi enkeleitä, ellei juutalaisia olisi aikoinaan pakkosiirretty Babyloniaan. Enkeleiden alkukoteja ovat nimittäin muinainen Persia ja muinainen Babylonia.

Niissä vaikutti varhainen yksijumalainen uskonto, zarathustralaisuus. Sen jumalalla on apunaan hyviä olentoja, eräänlaisia enkeleitä.

Juutalaiset tutustuivat enkeleihin Babyloniassa, ja sittemmin enkelit hyväksyttiin myös kristinuskoon ja islamiin.

Raamatun enkeleillä ei ole siipiä

Enkeleiden lisäksi monissa uskonnoissa ja perinteissä on luonnonhenkiä ja välittäjäolentoja. Länsimainen käsitys enkeleistä taivaallisina sanansaattajina nojaa kuitenkin tukevasti juuri juutalaisuuteen, kristinuskoon ja islamiin.

Toimittaja-kirjailija Olli Seppälä on kirjoittanut enkeleistä viisi kirjaa. Hänen mukaansa kuvataide on pitkälti vastuussa siitä, minkälainen käsitys meillä on enkeleistä. Raamatussa ihmisenkaltaisilla enkeleillä ei ole siipiä, Seppälä huomauttaa.

- Kirjalliset lähteet eivät tue näkemystä enkeleiden erilaisista siipirakenteista kuten joutsenen siivistä tai teräväkärkisistä siivistä, sanoo Seppälä.

Enkeleiden ulkonäöllä on yhteys myös itämaiseen mytologiaan ja antiikin Kreikkaan. Esimerkiksi kreikkalaisten voiton jumalatar Nike näyttää hyvin samalta kuin nykyajan kuvien enkeli.

Taru kertoo enkeleiden olevan sukua tontuille

Kristinuskon enkeleistä löytyy muun muassa viestintuojia, sotureita ja suojelijoita. Toisaalta joukossa on myös langenneita enkeleitä eli demoneja, pahoja henkiä. Ne nousivat luomisen jälkeen kapinaan Jumalaa vastaan. Kamppailun päätteeksi ne syöstiin helvettiin.

Irlantilaisen tarun mukaan aivan kaikki pahat enkelit eivät tosin päätyneet helvetin tuleen, kertoo Olli Seppälä.

- Kun langenneet enkelit putosivat taivaasta, osa niistä alkoi katua. Silloin Jumala päätti, että ne saavat jäädä maan päälle. Näin syntyivät menninkäiset, haltijat, tontut, peikot ja muu hämäräväki. Ne ovat tavallaan pahoja, mutta eivät täysin.

Keskiajan alussa enkelit jaettiin lajeihin

Kirkko on usein halunnut laatia oikeat enkelinäkemykset. Jo 500-luvulla enkelit jaettiin yhdeksään lajiin eli enkelikuoroon. Alimpana ovat tavalliset enkelit, jotka ovat ihmisten kanssa tekemisissä.

Tavallisten enkeleiden yläpuolella ovat arkkienkelit eli ylienkelit. Niistä kolmella on Raamatussa nimet, eikä kirkko mielellään nimeä muita enkeleitä, sanoo Olli Seppälä.

- Arkkienkeleitä ovat Mikael, Gabriel ja Rafael. Apokryfikirjoista löytyvä Rafael on Tobitin kirjan palvelijahahmo, joka kulkee Tobitin matkakaverina, Seppälä selittää.

Enkelihierarkiassa korkea-arvoisimpia ovat serafit, sitten tulevat kerubit ja valtaistuimet. Olli Seppälä arvelee, että enkelit on laitettu arvojärjestykseen, jotta niitä olisi helpompi ymmärtää.

- Antiikin aikaan ja keskiajalla maailma järjestyi arvoasteikkoihin. Yhteiskunnassa oli hallitsija, ruhtinaita ja alamaisia. Totta kai henkien maailmassakin piti olla hierarkia, ja ylimpänä oli tietysti Jumala.

Kuinka monta enkeliä mahtuu nuppineulan päähän?

Keskiajalla enkelioppia kokosi dominikaaniveli Tuomas Akvinolainen. Hän arvioi, että enkelit ovat sukupuolettomia henkiolentoja, jotka voivat tiivistää ilmaa saadakseen hahmon. Niillä on vapaa tahto, mutta ei tunteita. Ihmeisiin ne eivät kykene.

Akvinolaisen väitetään myös pohtineen, kuinka monta enkeliä mahtuu tanssimaan nuppineulan päähän. Tällainen pähkäily tuntuu nykyihmisestä järjettömältä, mutta taustalla piilee Jumalan kaikkivaltiuden korostaminen, sanoo Olli Seppälä.

- Ajateltiin, että ihminen voi suurennuslasilla nähdä nuppineulan päässä yhden enkelin, mutta Jumala näkee tarkemmin ja pystyy asettamaan neulalle lisää enkeleitä tanssimaan.

Seppälä ei suoraan vastaa, mihin Tuomas Akvinolainen tanssivia enkeleitä miettiessään päätyi.

- Tärkeintä on kysymys, ja se on vähän samanlainen kuin kysymys, kuinka paljon enkeleitä on. Perinteinen vastaushan kuuluu, että saman verran kuin Rolls Roycessa on hevosvoimia eli riittävästi.

Luterilainen kirkko suhtautuu enkeleihin varovaisesti

Luterilaisen kirkon opissa enkeleillä ei ole suurta jalansijaa. Ainoa enkelijuhlakin, syksyinen Mikkelinpäivä, on lähinnä lasten pyhä. Luterilaisuus on välillä hyvin älyllistä ja pelkistettyä, muistuttaa Olli Seppälä.

- Mutta 1990-luvun puolivälin jälkeen myös luterilaisuudessa on alettu puhua uudella tavalla enkeleistä. Ehkä kirkossa havahduttiin enkelibuumiin ja siihen, että esimerkiksi New Age -liike omi enkelit, koska ne sopivat hyvin parantajiksi ja henkioppaiksi.

Enkelit ovat luterilaisen kirkon pidättyväisestä suhtautumisesta huolimatta erottamaton osa kristinuskoa, ja ne mainitaan Raamatussa noin 300 kertaa. Kuvataiteen kautta enkelit ovat olleet luterilaisuudessakin läsnä vuosisatoja.

Ateistikin voi kohdata enkelin

Monilla ihmisillä on myös omia enkelikokemuksia. Niissä enkelit ovat usein valo-olentoja, jotka lohduttavat tai tuovat viestejä. Tällainen on suomalainen enkelikokemus yli 60 vuoden takaa:

”Olin kuusivuotias ja leikin meren rannassa itsekseni. Yhtäkkiä lipesin kalliolta äkkisyvään veteen. Vajosin pinnan alle, enkä päässyt pois, koska en osannut uida. Uskoin jo hukkuvani, kun näin sameassa vedessä vaalean hahmon. Se osoitti minulle kiven, jolle pääsin kiipeämään. Niin pääsin rannalle. Olen aina uskonut, että minut pelasti suojelusenkelini.”

Olli Seppälä on enkeleiden historiaa käsittelevien kirjojensa lisäksi kerännyt suomalaisten enkelikokemuksia yhdessä vaimonsa Ullamaija Seppälän kanssa. Seppälät pyysivät ihmisten kokemuksia, ja tarinoita tuli kolmisensataa.

Suomalaisten enkelit ovat hyviä ja ilmestyvät usein vaaratilanteissa tai elämänmuutosten aikaan. Enkeli on usein melko passiivinen ja valaa rohkeutta joko sanallisesti tai vain läsnäolollaan, Olli Seppälä kuvailee.

- On tyypillistä, että enkelikokemus tapahtuu ilta-aikaan, vähän ennen nukahtamista tai heti sen jälkeen. Tilanteessa, jossa tajunta ei ole vahvasti puolustuskannalla. Kokemus ei edellytä uskovaisuutta, vaan ateistikin voi kohdata enkelin.

Olli Seppälällä ei ole enkelikokemuksia. Keräämistään enkelikokemuksista hänen mieleensä on jäänyt etenkin tarina, jota on miltei samanlaisena kertonut monta ihmistä eri puolilta Suomea.

- Tarinassa on kyse äidistä, joka on jäänyt eron jälkeen yksin pienten lasten kanssa. Hän miettii, kuinka jaksaa kantaa raskaan taakkansa. Illalla, kun äiti on menossa nukkumaan, paikalle ilmestyy enkeli. Se rohkaisee jaksamaan ja pärjäämään.

Selittämätön on kauneinta, mitä ihminen voi kokea, arveli Albert Einstein aikoinaan. Ehkä enkelit ovatkin pitäneet pintansa juuri selittämättömyytensä takia.

Lähteet: Kultakuume / Anna Simojoki Kirjalliset lähteet: Olli Seppälä: Näkymättömän hipaisu ja Enkeli, taivaallinen sanansaattaja.