MTV3: Dingosta suunnitellaan elokuvaa

Neumann kertoi MT3:fin Viihdeuutisille alkuperäisen Dingon palaavan mahdollisesti lavalle ensi vuonna. Juhlavuoden kunniaksi valmisteilla on myös elokuva yhtyeestä.

Dingo
Dingo
Yle

MTV3 uutisoi, että Dingon juhlavuodeksi valmistellaan elokuvaa yhtyeestä. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta Dingon ensimmäisestä singlestä. Neumannin kertoi Viihdeuutisille, että alkuperäiset Dingot kokoontuvat lähipäivinä keskustelemaan mahdollisesta paluusta.

Neumannin mukaan Dingon paluuhuhut liittyvät valmisteilla olevan elokuvaprojektiin.

- Käyn asiasta neuvotteluja merkittävän tahon kanssa ja myös eräs toinen taho on ilmoittanut kiinnostuksensa Dingo-elokuvaa kohtaan. Tämän myötä erinäiset tahot ovat kyselleet alkuperäistä kokoonpanoa tekemään paluun, Neumann kertoi Viihdeuutisille.