Ilmajoen Peuralan koulun lakkautus sinetöidään

Ilmajoen Peuralan koulun oppilasmäärä on laskussa, joten sillä ei ole mahdollisuuksia kunnan päätöksen mukaan jatkaa. Koulun toiminnan lakkauttaminen nuijitaan nyt lopullisesti.

Ilmajoki
Ilmajoen Peuralan koulun oppilaat soittavat Rytmi-instituutin opettajan Jarkko Salon opastuksella.Mari Latva-Karjanmaa / YLE

Ilmajoen Peuralan koulun kohtalo sinetöityy perjantaina iltapäivällä. Valtuustolle annetaan tiedoksi, että Peuralan koulun toiminta loppuu ensi vuoden elokuusta lähtien.

Kunnassa on tehty muutama vuosi sitten päätös, jonka mukaan oppilasraja koulun säilymiselle on 23 oppilasta. Jos oppilasmäärä on toistuvasti jäämässä alle 23, koulu lakkaa automaattisesti seuraavan syyslukukauden alusta. Tähän ei vaadita valtuuston erillispäätöstä.

Lähteet: YLE Pohjanmaa