Sokeutuvan Aimo Hiltusen hämärtyvä rakkaus

Aimo Hiltunen rakastaa taulujen maalaamista. Aimo on myös retiniitikko. Hänen näkökykynsä heikkenee reunoilta alkaen ja ellei tiede ehdi avuksi, edessä on ajan mittaan sokeus.

kulttuuri
Maalaaminen on Aimo Hiltusen suuri intohimo näön heikkenemisestä huolimatta.YLE / Hillevi Antikainen

Aimo Hiltunen osoittautui jo pikkupoikana taiteellisesti lahjakkaaksi. Hän piirteli paljon ja teini-iässä alkoi syntyä tauluja. Samoihin aikoihin hän kuuli lääkäriltä sairastavansa silmien rappeumatautia, retiniittispigmentoosia.

Nuorukainen valvoi monta yötä hitaaasti, mutta varmasti etenevää näönmenetystään miettien. Nyt keski-ikään mennessä Aimo Hiltunen on tottunut elämään silmäsairautensa kanssa, mutta hän suree sitä, että maalaaminen käy vähä vähältä vaikeammaksi.

Rantahiekat puun oksilla

Aimo Hiltusellla on onnekseen vaimo, joka ymmärtää miehensä palon kankaan, siveltimien ja värien maailmaan. Näön heiketessä Aimo on saanut Niina-vaimosta "sihteerin", joka auttaa oikeiden värisävyjen hakemisessa ja jopa virheiden korjaamisessa.

- Onpa käynyt niinkin, että erästä taulua maalatessani heitin rantahiekan kellanruskeat sävyt läheisen vaaran puihin ja lehtivihreän rantaan. Niina-vaimo paikkasi värit kohdalleen, Aimo Hiltunen kertoo.

Aiheet maalauksiinsa Aimo Hiltunen löytää paljolti pihapiiristään Rovaniemen Muurolassa. Erityisesti Aimon maalauskipinän sytyttää maisema, jossa on vettä. Auringonvalon kimmellys veden pinnalla on maalarille vaikea vangittava, etenkin kun lähellä toisiaan olevat sävyt alkavat olla silmien tavoittamattomissa.

Aimo Hiltunen pärjää arkisissa toimissaan kotonaan omillaan, koska ympäristö on tuttu ja valaistus kirkas. Koirien ulkoiluttamisessa sen sijaan olisi toisinaan tarvittu parempaa näköaistia.

- Kun meillä oli mustia koiria, ne olivat syyspimeällä iltalenkillä hukassa, vaikka olivat vieressä. Nykyinen valkoinen koira pysyy näkökentässä syksyllä, mutta tuppaa häviämään näkymättömiin lumien tultua, Aimo naureksii.

Valkoinen keppi?

Näkövammaisten apuvälineistä näkevien silmiin erottuu helpoimmin valkoinen keppi. Aimo Hiltusella on sellainen, mutta vielä hän ei ole tuntenut tarpeelliseksi ottaa sitä käyttöön ja alkuun se jopa hävetti.

Toisaalta yhteiskunnan taksipalvelut vammaisille toimivat hyvin, pirssimies kuljettaa ovelta ovelle. Muutoin Aimo hoitaa kaupunkiasiat mieluiten yhdessä Niinan kanssa. Vaimo kävelee edellä ja tarkistaa vähän väliä olkansa yli, että aviomies kulkee varmasti perässä.

- Joulunalusruuhkaan en lähde mielelläni ollenkaan, etten törmäilisi ihmisiin tungoksessa.

Huumoria ja humanismia

Kun Aimo Hiltuselta kysyy, mitä hän on saanut katoavan näköaistin tilalle, hän käy mietteliääksi. Sitten hän arvelee, että hidas sokeutuminen on kasvattanut ainakin siihen, ettei ihan pikkuasioista välitä pillastua eikä niitä murehtia.

Pakkosopeutuminen sairauden kanssa elämiseen ja sen etenemiseen kehittää myös elämän arvokkuuden ymmärtämistä.

Huumorintajuinen Aimo Hiltunen viettää paljon aikaansa Lapin Näkövammaisten ry:ssä, jossa kohtalotoverit ovat kuin samaa perhettä ja jossa nauru on herkässä.

Retiniittispigmentoosi on perinnöllinen sairaus, jonka tahti kiihtyy 50 ikävuoden jälkeen. Yksi hoitokeino voi jatkossa löytyä piisirusta. Tutkimusten mukaan silmän verkkokalvon alle sijoitettavien valonastojen sähkövirta pystyy "herättelemään" silmäsoluja ja testeissä on havaittu sokeutuneiden aistivan esimerkiksi kynttilänvaloa.

Aimo Hiltunen on nyt 49-vuotias.

Lähteet: YLE Lappi / Hillevi Antikainen