Syntymäpäivälahjaksi vuoren valloitus

Suomussalmelainen Keijo Tamminen tavoittelee Afrikan korkeimman vuorenhuippua. Kilimanjaron liputus on miehen tavoitteena 22. joulukuuta, samana päivänä hän täyttää 60-vuotta.

Kilimanjaro
Kilimanjaron vuori.
Kilimanjaro on Afrikan korkein vuori.

Rantalomakohteet moneen kertaan kolunnut Keijo Tamminen haluaa kokea syntymäpäivänään jotakin erityistä. Matka Kilimanjarolle on pitkän haaveilun tulos.

- Lähes neljässä tuhannessa metrissa olen ollut suksilla ja ilman suksia. Sieltä jäi kaipaus vapauteen. Olen vaeltanut myös Suomessa, kertoo Tamminen

Korkea ilmanala on miehelle aikaisemmilta reissuilta tuttua, eikä kova pakkanenkaan mietitytä. Kilimanjaron valloitukseen on varattu kuusi vuorokautta, koska matka huipulle käy kunnon ja olosuhteiden ehdolla.

- Näin syvällä Afrikassa en ole käynyt, vaikka aikaisemmin matka olikin suunnitelmissa, jatkaa Tamminen.

Keijo Salminen matkaa Afrikkaan yksin, mutta retkeen kuuluvat ammattitaitoiset ja osaavat vuoristoppaat. Ne ovat pakollisia, koska omatoimisesti Kilimanjarolle ei saa nousta.

- Rokotukset ja varusteeet täytyy olla hyvässä kunnossa jo hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä.

Matkaa seurataan joulukuussa Kainuun Radiossa.

Lähteet: YLE Kainuu