Ministeriölle kirjelmä marjanpoiminnasta

Lapin liitto aikoo ottaa kantaa marjanpoimintaa koskeviin käytäntöihin Lapissa. Liitto aikoo myös lähettää maa- ja metsätalousministeriölle kirjelmän, jossa kerrotaan, millaiset poimintakäytännöt sopivat maakuntaan.

Kotimaa

Toimillaan Lapin liitto haluaa tukea sopimusta, jonka Lapin kylätoiminta -yhdistys ja marjayritykset solmivat viime kesänä.

Lapin liiton hallitus päätti maanantaina, että liitto valmistelee kannanoton sekä kirjelmän hallituksen aikaisintaan seuraavaan kokoukseen mennessä, joka pidetään ensimmäinen helmikuuta.

Maakuntajohtaja Esko Lotvosen mukaan kesällä sovitut marjanpoiminnan pelisäännöt eivät ole kaikilta osin toteutuneet, eikä mukaan ole saatu kaikkia marjayrityksiä. Lapin liiton hallitus ei kuitenkaan aio kannanotossaan esittää jokamiehen oikeuksiin puuttumista, sanoo Lotvonen.

Maakuntajohtajan mukaan lähtökohtana on, että marjanpoimintaan liittyvät säännöt voitaisiin sopia etupäässä paikallisesti.

Lapin liiton toimet ovat vastauksia perussuomalaisten Lapin maakuntavaltuustoryhmän aloitteeseen, jonka se jätti liitolle elokuun puolessa välissä. Perussuomalaiset ovat esittäneet aloitteessaan, että Lapin liitto tekisi ministeriölle ehdotuksen marjanpoiminnan uudelleenorganisoimiseksi ja rajoittamiseksi Lapissa.

Varsinaisesti perussuomalaisten jättämää maakuntavaltuustoaloitetta käsitellään valtuustossa, kertoo Esko Lotvonen.

Lähteet: YLE Lappi