Miten tunnistaa arvokas taulu?

Monen asunnon seinältä löytyy tauluja, joiden alkuperä ei ole selvillä. Voisiko seinällä roikkua tietämättä arvokas taideteos? Leppävirran Sorsakoskelta kotoisin oleva taidekauppias Jari Lappi kiertää ympäri Suomea arvioimassa asiakkaiden tauluja.

maalaustaide
taidekauppias Jari Lappi arvioi taulua
YLE / Heidi Törnroos

Taidekauppias Jari Lapin toimipiste sijaitsee Helsingissä, mutta Lappi kiertää töiden perässä paljon myös ympäri Suomea. Joulun alla taidekauppias pistäytyi asiakaskäynnillä Kuopiossa.

Taulujen myynnin ja ostamisen lisäksi Sorsakoskelta kotoisin oleva Jari Lappi myös arvioi tauluja. Monella on varmasti kotonaan tauluja, joiden alkuperä ei ole tiedossa.

Taulut on voitu saada esimerkiksi perinnöksi tai lahjaksi, jolloin taulun alkuperää tai arvoa ei ole tullut selvitettyä. Taiteilijan nimi näkyy usein taulussa, mutta kokemattomalle taiteen omistajalle nimi ei välttämättä kerro paljoakaan.

- Tänä päivänä on hyvä kun meillä on käytössä internet ja sähköposti. Helpoin tapa saada lisätietoja taulusta on ottaa siitä hyvä kuva. Kannattaa ottaa kuva koko taulusta ja kuva signeerauksesta ja lähettää ne arvioijalle. Minä teen esimerkiksi viikoittain sähköpostiarviointeja, kertoo Lappi.

Sähköpostilla lähetetty valokuva on Lapin mukaan 80-prosenttisesti suuntaa antava. Kuva ei kerro koko totuutta taulusta. Lopullista arviointia varten taulu on nähtävä luonnossa. Taulun arvioinnista tarkastellaan monia eri kohtia.

- Taulun tekijä kertoo jo jotain. Eri taiteilijoita arvostetaan vähän eri tavalla. Tekijän lisäksi minä katson taulun kunnon ja miten taulu on tehty. Taulun arvoa alentavat esimerkiksi repeämät ja maalin halkeilu. Huonosti tehdyt korjaustyöt alentavat myös taulun arvoa, sanoo taidekauppias Jari Lappi.

Lähteet: YLE Savo