1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. aluehallintovirastot

Anneli Taina aluehallintoviraston johtoon

Etelä-Suomen läänin viimeinen maaherra Anneli Taina on uuden Etelä-Suomen aluehallintoviraston ensimmäinen ylijohtaja.

Tuleva aluehallintoviraston ylijohtaja Anneli Taina Kuva: YLE / Timo Leponiemi

Valtioneuvosto on nimittänyt maaherra Anneli Tainan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajan virkaan. Määräaikainen nimitys on viiden vuoden mittainen. Yhteiskuntatieteiden kandidaatti Anneli Taina on toiminut Etelä-Suomen läänin maaherrana vuodesta 2004 alkaen.

Ensi vuoden alussa aloittava aluehallintovirasto perii lakkautettavalta lääninhallitukselta tehtäviinsä muun muassa perusoikeuksiin liittyvät valvontatehtävät. Tuleva aluehallintoviraston ylijohtaja Anneli Taina korostaa tämän työn tärkeyttä.

- Se on erittäin tärkeä tehtävä, mutta on myös tuotava esiin se, että tuottavuustavoitteet valtiolla ovat kovat ja väki mieluumminkin vähenee kuin kasvaa. Toisaalta tarvittaisiin nimenomaan sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaan enemmän voimavaroja niin kuin on aivan viime päivinäkin puhuttu. Toivottavasti, kun tämä uudistus on myös rationalisointitoimi, niin pystytään niihin tärkeimpiin tehtäviin turvaamaan voimavarat, sanoo Anneli Taina.