Tampereen Joulutori pääsi ennätyslukuihin

Tampereen Keskustorin joulutorilla kävi kolmentoista päivän aikana noin 150 000 kävijää. Myös kauppa on käynyt, vaikka kova pakkasjakso hieman verottikin myyntiä. Ensi vuodeksi on suunnitteilla yhä suurempi tapahtuma.

joulumarkkinat
Joulutori Keskustorilla toi joulun tunnelmaa aina aatonaattoon asti.YLE / Mari Vesanummi

Tampereen Joulutori ylitti reippaasti viime vuoden kävijämäärät. Viime vuonna kävijöitä arvioitiin olleen noin 100 000.

Tampereen kaupunki järjesti joulutorin Keskustorilla nyt toisen kerran. 35 torimökistä myytiin käsitöitä, lahjatavaroita ja jouluisia elintarvikkeita. Lisäksi torilla viihdyttivät lasten luistinrata, ohjelmalava, joulupukin paja ja ravintola- ja kahvilateltat.

Tuottaja Rami Lehtinen Event Companysta arvelee, että joulutorin suosion kasvu kertoo siitä, että tapahtuma on lunastanut paikkansa osana tamperelaisten ja pirkanmaalaisten jouluun valmistautumista.

- Joulutorille tultiin paitsi ostoksille, myös nauttimaan ohjelmasta, luistelemaan lasten kanssa, tapaamaan joulupukkia ja nauttimaan ravintolan ja kahvilan antimista. Myös joulutorin tunnelma houkutteli varmasti paremmin puoleensa kuin viime vuonna, sillä olimme lisänneet valoja, koristeita ja somistusta.

Tuottajan mukaan palaute on ollut ylistävää. Lehtinen toppuuttelee intoa kuitenkin peritamperelaisittain.

- Parantamisen varaa on aina, ettei liikaa kehuta.

Tämän vuoden uudistukset onnistuivat, yleisö ja kauppiaat ovat olleet tyytyväisiä.

Kastanjat menivät kuin kuumille kiville

Ensimmäisen viikonlopun aikana saksalaiset kauppiaat myivät Tampereen ystävyyskaupungin Essenin joulutorin tuotteita, kuten paahdettuja kastanjoita. Joulutorin vieraat innostuivat kastanjoista jonoksi asti.

-Kastanjoita sai hakea ympäri Suomen, eikä tainneet nekään riittää, Lehtinen kertoo.

Vaikka palaute torista on ollut melkein ainoastaan ylistävää, löytyi kastanjapaahdon järjestelystä parannuksen paikka.

Rami Lehtiselle tuli yllätyksenä, että Essenin kastanjapaahtaja halusi paahtaa kastanjansa ulkosalla mökkien välissä. Suomalaisen lainsäädännön mukaan se ei ollut mahdollista, joten loppumetreillä piti vielä uudelleen järjestellä uusi katollinen paahtopaikka. Tämä toi pientä ahtautta pääväylälle. Lehtinen ei pitänyt tätäkään pelkästään huonona asiana.

- Saksalaisille tuli varmasti sellainen fiilis, että väkeä on todella paljon.

Yhteistyö saksalaisten kanssa jatkuu. Ensi vuonna saattaa jokunen pirkanmaalaiskauppiaskin käydä saksalaisilla joulutoreilla myymässä.

Talven ihmemaa keskustan sydämessä kävi kaupaksi

Tänä vuonna joulutori nautti lumesta ja pakkasesta. Viime vuonna saatiin sadetta ja loskaa. Kahden vuoden aikana on käyty Lehtisen mukaan äärilaidat läpi.

- Pahimmillaan oli aamulla 20 astetta pakkasta. Kopeissa on lämmitykset, mutta mökin luukku aukeaa ulkoilmaan.

Pakkanen siis puri aina silloin kun sitä oli. Talvisää näkyi joulutorilla monin tavoin: jätkänkynttilät paloivat, nuotiolla paistettiin makkaraa ja jääveistokset ihastuttivat kävijöitä.

Jouluaatonaattona maisema oli kuin satukirjasta.

- Tämä on kuin talven ihmemaa. Vuorattu ja kuorrutettu lumella, Lehtinen ihastelee.

Pakkaskelit verottivat jonkin verran joulutorin myyntiä, mutta Rami Lehtinen arvelee, että joulutorin kauppiaat pääsivät lisääntyneiden kävijöiden ansiosta vähintään yhtä hyvään tulokseen kuin viime vuonna.

Joulutori laajenee - haaveissa joulutorituristeja

Tämän vuoden menestys osoitti Lehtisen mielestä, että joulutori alkaa elää omaa elämäänsä.

Suunnitelmissa on enemmän ohjelmaa, esimerkiksi jääveistoskilpailu ja makkaran paistoa kuusen alla. Tavoitteena on lisätä mökkien määrä noin 50:een.

Lehtinen uskoo, että joulutorista tulee merkittävä matkailukohde. Tapahtumalle on nyt nostetta.

- Oltaisiin hölmöjä, jos ei käytettäisi sitä hyväksi.

Joulutoria kehitetään vielä vuoteen 2010, laajennus vanhan kirjaston puistoon kiinnostaa. Tori toimii jo nyt hyvin, joten paljon säilytetään myös jo hyväksi havaittua.

Joulutorin tuottaja Rami Lehtinen toivoisi, että eri kaupunkien joulutorit saisivat toisistaan synergiaa. Euroopassa on tapana kiertää eri kaupunkien toreja, miksei sitten Suomessakin. Tampereelle voitaisiin houkutella kävijöitä kauempaakin.

Lähteet: YLE / Mari Vesanummi